Sienipornoa. Jo perinteeksi muodostunut jokavuotinen sienipäivitys.

Oltiin keskimmäisen lapsen kanssa mun vikan lomapäivän kunniaksi sienestämässä ja katsastamassa millainen suppissyksy on kehittymässä. Hirveästi pikkuruisia suppilovahveroita tulossa ja tosi hyvin löytyi jo poimittavan kokoistakin. Lampaankääpiä löytyi kasapäin ja suurin osa oli pakko jättää metsään, koska ei oltaisi jaksettu kantaa niitä autolle ja säilötyt käävät ei ole niin kivoja koostumukseltaan, että niitä hirveästi käyttäisin. Sienikuivurin hankinta alkaa olla jo perusteltua, koska todennäköisesti tulisi koottua enemmän tattia ja kääpää, kun kuivattuja sieniä on helppo heittää mihin vaan. Lisäksi reissulta mukaan tarttui koivunkantosientä (toivottavasti, aina yhtä jännää onko se sittenkin myrkkynääpikkää), kanttarelleja pari litraa, rouskuja ja vahveroita suolasieniksi ja muutama kuusensuomuorakas (kiitti Kata, joka autoit puhelimitse kun kännyn sienisovellus ei osannut auttaa), joka kyllä vielä vähän epäilyttää, että uskallanko edes maistaa, sieni jossa on sekä suomuja, että piikkejä, ihan niin kuin söisi jotain esihistoriallista elukkaa... Aluksi Matu ei hoksannut suppiksia vaikka seisoi mättään keskellä, mutta lopulta kävi niin, että itse iloisesti loikin aarteiden yli ja heppuli huuteli perään, että äiti, unohdit suppikset. Kolmen tunnin rämpiminen otti jätkällä sen verran voimille, että kotimatkalla ikiliikkuja nukahti auton takapenkille. Seuraavaksi edessä sienisulkeiset, paistamista, pakastusta ja säilöntää. Vähän ahdistaa, että on viimeinen lomapäivä. Onneksi huomenna on jo työvuorolistan eka vapaapäivä, että saa hengähtää ;-) Mutta onhan mummuja ja pappoja jo ikäväkin, kumman rakkaiksi voi tulla ihmiset joista pitää huolta työkseen, ei sitä ehkä moni tajuakaan. 

Todistusaineistoa.

Edit: saaliista osa puhdistettu, suppiksia 1kg (sellainen viitisen litraa) ja kanttarelleja 500g (parisen litraa) ja pari kiloa haperoita ja vahveroita. Lampaankäävät ja muut jäi odottamaan uutta aamua, nyt ei jaksa enempää... Niin, ja päässä & puseron alla yhteensä viisi hirvikärpästä. Yök. 

Suolasienillä tuunatut lihapullat

Meikäläisestä kehkeytyy aina syksyllä jos ei nyt ihan Jaakko Kolmonen niin vähintäänkin Teija Sopanen, kun yritän keksiä tuhat ja yksi tapaa tuhota kesäkurpitsa-, juures- ja sienivarastoja. Tällä kertaa piti pikapikaa alkaa keksiä käyttöä viimesyksyisille suolasienivarastoille, joita piti tuhota tämänvuotisten tieltä ja koska meidän perheessä jauheliha näyttelee suurta osaa proteiininlähteenä ja sitä löytyy sekä jääkaapista, että pakastimesta aina, päätin vääntää itselleni suolasienillä kevennettyjä lihapullia. Kaikki kunnia suolasieniruokien kuninkaalle, sienisalaatille, mutta ei sitäkään jaksa määräänsä enempää vetää, etenkään, kun jääkaapissa on suolattuna varmaan viisi kiloa haperoita ja rouskuja sun muita sekasieniä ja minä olen perheestä ainoa, joka suolasieniä yleensäkään syö. Korppujauhoja tässä ohjeessa ei ole ja hyvin on siitä huolimatta koossa pysynyt pullat, kun ne olen uunissa paistanut. Kaikki määrät on tuttuun tapaan sinnepäin!

Suolasienilihapullat

500g vähärasvaista jauhelihaa (nauta tai sika-nauta, eipä suurempaa merkitystä)
1 sipuli silputtuna
2-3 munaa
3-4 dl suolasieniä
maustepippuria
persiljaa silputtuna maun mukaan

Huutele suolasienistä mahdolliset näkyvät suolajämät pois, laita sienet ainakin pariksi tunniksi lillumaan kylmään veteen eikä haittaa vaikka kylpisivät yönkin yli jääkaapissa. Rutista sienistä suuremmat vedet pois, silppua sienet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa, muotoile pulliksi ja paista uunissa 200 asteessa about 20 minuuttia. Puperra vaikka kesäkurpitsapastan kaverina. Suolaa ei tarvitse taikinaan lisätä, koska suolasienet kyllä hoitaa suolaamisen eikä pullista ole tarkoitus tehdä tönkkösuolattuja.

Kirjoittaja ei ota vastuuta, mikäli joku on onnistunut säilömään kasan myrkkysieniä rouskujen ja haperoiden sijaan ja kuukahtaa kokeiltuaan meikäläisen lihapullareseptiä. Tarkemmat ohjeet sienten tunnistukseen esimerkiksi täältä.

Autumn leaves

"The falling leaves drift by my window, The falling leaves of red and gold..."

Syksy taas, luvassa sienipäivityksiä facessa ja sienten kuvia blogiin. Illat alkaa aikaisin ja aamulla on kylmää ja sumuista, hyvä aika istua kököttää koneella ja miettiä mitä hauskaa keksisi. Taas on mennyt useampi kuukausi luovassa ummetuksessa (en todelakaan puhu tässä yhteydessä vatsani tilasta, kiitos antibioottikuurin), mutta koska tässä taloudessa raha tulee raa'asta työnteosta eikä bloggaamisesta, annan itselleni anteeksi. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut mm. Palliatiivisen hoitotyön täydennyskoulutusta, 30 opintopisteestä uupuu vielä muutama ja edessä tiukka rutistus, jotta joulukuussa saa paperit käteen, keskimmäisen lapsen ekaluokan aloitus, kesäloma, jota on enää muutama päivä jäljellä ja seuraava loma onkin kesällä 2015, sitä tuttua metsässä rämpimistä, sienestämistä, salilla ramppaamista ja pähkäilyä, että onko ne lihakset tosiaan vähän kasvaneet. Keskimmäinen lapsista harrastaa jalkapalloa ja pojan harkat ja pelit saneli aikalailla vapaa-ajan käytön koko kesän ajalta. Kesän ja syksyn aikana on tullut tavattua ystäviä ja kylänmiehiä, juhlittua parit hyvät aikuisten juhlat ja useammat lastenjuhlat. Töissä on riittänyt vauhtia ja jos ei nyt vaarallisia tilanteita niin haastavia kuitenkin kaiken ilon ja surun keskellä. Perhe on kasvanut viime kirjoituksen jälkeen hamsterilla, jonka keskimmäinen lapsi sai sen kunniaksi, että ekaluokka alkoi ja Martista onkin tullut rakas kaveri pojalle. Kaiken kaikkiaan tämä koulunaloitus oli äidille helpompi pala niellä kuin esikoisen, vaikkakin pitää myöntää, että meillä pitää just jämptilleen paikkansa kaikki stereotypiat kiltistä ja huolellisesta esikoistytöstä ja taivaanrannanmaalarihulivilipikkuveljestä. Kesän aikana totesin, että ensi vuonna otan kesälomani oikeasti siihen kuumimpaan kauteen ihan vaan sen takia, että töissä oli yhtä tuskaa ja tajusin myös, että mä olen syysihminen. Miksi kinkusta sulaa rasva kuumassa, mutta meikäläisestä ei? Tosin viimeaikoina olen tuntenut entistä enemmän syvää tyytyväisyyttä itseeni kaikin puolin, pitäisikö huolestua? Joku viisas kun on sanonut, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Mene ja tiedä, onneksi henkisestä kasvusta huolehtii esimurkkuikäinen tempauksineen.

Martti

Eka kouluaamu

Lapualla hiekkamontulla

Kotirannassa

Koko kesä on mennyt jalkapalloillessa, joukkueen tai kavereiden kanssa

Todistusaineistoa siitä, että mä olen joskus käynyt salilla istumassa

Aurinko ja vesi, niillä lapsetkin kasvaa

Yyterin auringossa

Syysnäpertelyä

En ole kovin kummoinen käsityöihminen eikä kärsivällisyys oikein riitä askarteluunkaan, mutta syksyisin tulee puuhailtua ruukkuistutusten kanssa siinä samalla, kun lapset puuhailevat omissa touhuissaan pihalla. Tänään syntyi muutama asetelma sen kunniaksi, että viikonlopun metsäretkeltä tarttui mukaan tuppo jäkälää ja sammalia. Syysistutuksissa on se kiva puoli, että kanervat ja sammalet tuo mieleen ne minulle niin rakkaat metsät ja talvellakin piristää nähdä edes tilkku vihreää kaiken valkoisen keskellä :-) Tänä syksynä nuo ulkotyöt jäi sitten muuten vähän puolitiehen, mutta ehtiihän niitä lehtiä haravoida taas keväällä! Oikeastaan ainut välttämätön homma olisi, että olkkarin terassi pitäisi laittaa sellaiseen kuntoon, että näyttäisi somalta talvellakin, kaiken muun roinan kun lumi armollisesti peittää ennemmin tai myöhemmin.

Lost...

Otsikko ei viittaa suosittuun tv-sarjaan, vaan siihen, kun Katja sienimetsään lähti. Siis yksi tämän syksyn monista reissuista, mutta ainut, jolloin meinasi tulla jo äitiä ikävä. Siinä kävi vähän sillä tavalla, että seurasin tutun metsän polkuja ristiin rastiin kuitenkin jotenkin ilmansuunnat mielessäni pitäen, mutta lopulta huomasinkin olevani aivan jossain muualla, kuin oikeasti olin kuvitellut olevani. Hetkiseksi säikähdin, mutta kun kokosin pääni ja tajusin, että ei totaalinen eksyminen niinkin sankkaan metsään voi olla mahdollista, koska olen siellä nuoruuteni pomppinut, päätin kiivetä läheiselle kalliolle ja tähyillä, missä pilkistäisi peltoa (u know; missä peltoa, sinne on myös jonkinlainen tie). Kun olin saanut taas hämärän käsityksen siitä, missä suunnassa olisi se metsätie, jonne auton jätin, aloin rämpiä kalliolta kohti metsää ja sitä ilmansuuntaa, jossa auto voisi olla jos Luoja suo ja käy tuuri. Väitän, että ihmisellä on jo päässäkin pari sientä, kun tajutessaan olevansa nyt vähän hukassa ei kuitenkaan lopeta sienestystä, vaan siinä eksyksissä rämpiessään vielä innostuu poimimaan vastaan tulleet suppikset ämpäriin. Olisihan se nyt tyhmää eksyä ihan turhan takia! Tästä kuitenkin opin, miten helppoa tuttuunkin metsään on eksyä, mikäli ei ole tarkkana. Oman värinsä sienestyshommaan toivat ympärillä pyörivät hirvimiehet. Jotenkin punainen takki ja neonkeltainen turvaliivi eivät vaan tuoneet kaivattua turvallisuudentunnetta. Kun katseli viattomana sivullisena sitä ukkojen seisoskelua pelloilla ja kukkuloilla, alkoi epäillä, että joku heistä ampuisi mitä tahansa liikkuvaa pelkästään turhautuneisuuttaan, oli sillä metsänpeikolla neonkeltaista yllä tai ei.

Syyslomaa odotellessa

Tänään oli just sopiva päivä suursiivoukselle. Tai niin suursiivoukselle kuin näin suurpiirteiseltä ihmiseltä voi odottaa, meillä harvemmin käydään kynnyksiä läpi hammasharjalla vaikka jonkun mielestä varmaan kyllä pitäisi... Jotenkin se homma lähti vähän lapasesta, koska kesken siivouksen huomasinkin tyhjääväni akvaariota ja kohta jo siirtäväni sitä toiseen paikkaan. Sille ei ole oikein hyvää paikkaa täällä missään. Pitäisi joko keikka Ikeaan ja koittaa täyttää nurkkia huonekaluilla tai sitten vaihtaa kotoisampaan taloon, mä en jotenkin saa tämän kämpän pohjasta minkäänlaista otetta.

Siivouksen jälkeen piti päästä pöhkimään pölyt pois keuhkoista raikkaaseen meri-ilmaan, suunnaksi otettiin lasten kanssa vaihteeksi Porin Herrainpäivät. Kunpa sitä raikasta metsä -ja meri-ilman sekoitusta voisi pullottaa ja hengittää aina, missä vain. Ja sen kaiken ihanan metsänvihreän siirtää omaan asuinympäristöönsä! 

Enää kaksi viikkoa sairaanhyvänhoitajan töitä jäljellä nykyisessä työpaikassa (jossa olen paiskinut sijaisena hommia vuodesta 2006), sitten puolentoista viikon syysloma jonka jälkeen aloitan uudessa työpaikassa ja ihan vakituisena. Vähän jännittää, enimmäkseen olen kuitenkin täpinöissäni!!! Vielä pitäisi muutama viikko yrittää kipaista metsään silloin tällöin suppisten perässä. Viikonlopun kaatosateet vei jotenkin innon metsäretkistä, märkyys ja kylmyys ei nostata mussa yhtä positiivisia tuntemuksia kuin metsä, raikas ilma ja iiihanat sienet.

 ***

Tuon yllä olevan tekstin tallensin klo 17.15, painuin sienikuumeessani metsään ja kulutin siellä elämästäni reilun tunnin. Kun takana oli puoli tuntia tuloksetonta samoamista hämärtyvässä metsässä, olin jo kirjoittamassa tekstaria jonka sisältä meni jotenkin näin "On se PIIP kumma kun näin PIIP isossa metsässä ei kasva PIIP yhtään PIIP sientä yhtä madon syömää kanttarellia lukuunottamatta", kun satuin katsomaan jalkoihini ja luuloni lehtikasassa seisomisesta vaihtui tietoisuuteen siitä, että joko aikuismainen manaamiseni tai jokin vielä sitäkin isompi voima olikin saatellut tekstaria sysimetsässä kirjoittelevan sienihullun keskelle suppilovahverotaivasta. Siellä minä sitten hykertelin ja konttasin pitkin sammalmättähiä suppiksille suputellen. Jos kaipaa videoklippiä kyseisestä tapahtumasta, todellisuutta vastaa aika tarkasti Taru sormusten herrasta-leffan kohtaus, jossa Klonkku lepertelee sormukselleen... Saaliiksi kertyi lopulta vajaa kymmenen litraa suppilovahveroita. Kai sillä määrällä sienikuume taltutetaan taas pariksi päiväksi. 

Rantakivikkoa

Piiperöt pysyy polulla

Aurinko paistaa mereltä

Vihreää!!!

Lisää vihreää!!!

Leipäkiviä

Haapalehtoa rannalla

Reppu selkään ja retkelle

Enää puuttui Myrskyluodon Maija

Äiti seuraathan sä jos me mennään tuonne?

Kääpäperhe

Illan sieniretken tulos

Keskivertoa parempi sunnuntai

Mukavien viikonloppujen putki jatkui, kun tänään pääsin sienestämään ystikseni Katan kanssa, saaliiksi saatiin yhteensä kolme ämpäriä suppiksia :-) Metsäterapiaa parhaillaan. Onneksi Kata muisti pukea punaisen pipon ettei tarvinnut kulkea punainen ämpäri päässä hirvimiesten varalta. Vältyimme hirvestäjien lisäksi myös hirviltä ja hirvikärpäsiltä. Illalla toinen ystävä Katja poikkesi perheensä kanssa kylässä, eli oli hyvä syy herkutella Aino-jätskillä! Vielä ehdin salillekin ja nyt sattuu lihaksiin niin, että tämän pöljän tabletin paukuttaminenkin saa krampin olkalihaksiin. Pieni takaisku tuli, kun maksoin laskuja, mutta avainlukukortin vaihto ei onnistunut ja koko pankkitunnussysteemi jumittui. Onneksi pakastimessa on vielä Ainoa ja töllöstä tulee Transformers, niin paha mieli on sillä kuitattu  <3 Olin teininä hurja sarjisfani, joten Transformers-leffat, Kapteeni Amerikka ja kaikki mahdolliset muut supersankarit menee täydestä kuin väärä raha!!!

I will survive...

Eilen olin iltavuorossa ja sen jälkeen uni tuli vasta kahdelta yöllä. Aikani kuluksi lueskelin lööppilehtien viimeaikaisia otsikoita ja tässä referaatti teillekin, jotka olette onnistuneet välttelemään totuutta: Ulkona hirvikärpäset levittää salakavalaa kuumetautia, söpöiset siilit salmonellaa. Jos kuvittelet olevasi turvassa sisätiloissa, niin olet väärässä, siellä puree luteet. Mikäli jostain syystä selviät ilman kuumetautia, salmonellaa tai lutikanpuremia, ei vaara ole ohi. Pikkulapsilla on erittäin hyvä todennäköisyys joutua joko läheisen tai vieraan aikuisen pahoinpitelemäksi, hyväksikäyttämäksi tai jopa tappamaksi, vastaavasti aikuisetkaan eivät ole turvassa lapsilta, joiden väkivaltaisuus on opettajien mukaan lisääntynyt hälyyttävästi, keskiverto kasivuotias kykenee pahoinpitelemään neljä aikuista. Jos jostain syystä olet onnistunut välttelemään hirvikärpäsiä, siilejä, lutikoita, lapsia ja aikuisia, tulee ilmastonmuutoksesta johtuva luonnonkatastrofi, joka pyyhkäisee mukanaan suuren määrän maailman väestöä.

Jep. Lisätään tähän vielä syksy, joka jonkun hämähäkkimiehen tai muun matelijaennustajan mukaan on tulossa, uskokaa tai älkää, sateinen! No shit Sherlock? 

Voisi kuvitella, että tänä aamuna kellon soidessa seitsemältä olisin ollut jokseenkin masentunut ja toivoton. Yöllä lähistöllä tapahtuneen putkiongelman seurauksena hanavesi oli valmiiksi kahvin väristä ja ulkona satoi ja sataa edelleen, ihan niin kuin se säämies yllättäen ennusti. Minäpä katson ikkunasta ulos ja ihasten naapurin vaahteran punaisia lehtiä, sytytän muutaman kynttilän ja teen suppilovahverokeittoa ruuaksi. Samalla kuuntelen, miten Neea 3v juoksee saparot viuhuen peilin eteen, katsoo itseään ilahtuneena ja yllättyneenä hihkaisee kirkkaalla pienen lapsen äänellään suoraan sydämestään lauseen "Kylläpä minä olen valtavan ihana tyttö!"

Kuvan kärpässieni ei liity tekstissä mainittuun suppilovahverokeittoon.

Aurinkoa, metsänvihreää ja kanttarellinoranssia

Metsä, aurinko, sienet, metsälähteen solina, ketunpoikasen haukunta, korppien raakunta ja kurkien huudot, sekä muutama sitkeä hirvikärpänen. Minäpä vietin omaa aikaa lapsuudenkotini metsissä lasten jäädessä mummun ja serkkujensa kanssa mummolaan puuhastelemaan. Saaliiksi tuli puoli ämpärillistä karvarouskuja, saman verran kanttarelleja ja muutama tatti :-) Alustukseksi, että olen kotoisin kirjaimellisesti metsästä. Lapsuudenkotini on aivan keskellä metsää, mikä helpottaa sienimetsäänkin menemistä suunnattomasti, koska tieltä pois astuttaessa on jo kuusikossa/männikössä/sekametsässä, riippuen siitä mille puolelle siitä tieltä erehtyy. Idioottivarma kanttarellipaikka on about 200 metrin päässä pihasta. Sinne suuntasin ekana kanttarellinuvat silmissä, mutta mitä näinkään! En mitään! Joku perhanan kesämökkiläinen oli mennyt ryöväämään koko kanttarellikasan! Tästä syystä pyörsin päätökseni olla harrastamatta vielä tänä syksynä ryöppäämistä ja suorastaan sukelsin karvarouskujen kimppuun, sillä edellä mainittu kanttarellivaras ei ilmeisesti myöskään ollut innostunut ryöppäämisestä ja oli jättänyt rauhaan silmänkantamattomiin ja tiheästi kasvavat karvarouskuröykkiöt! Ja mikä onni, että ne kanttarellit oli viety, sillä sisäinen Martha Stewardini innostui suolasienten teosta oikein urakalla! Niin helppoa, että ei siihen edes ammattikorkeakoulututkintoa olisi tarvittu! Lisäksi innostuin menemään merta edemmäksi kalaan ihan kertakaikkisen periferiaan syyyyyvälle sysimetsään sillä seurauksella, että löysin useammankin oikein mainion kanttarellipaikan. Niissäpä kasvoi niin isoja kanttarelleja että kahdesta kanttarellista saa jo täytteen yhteen kanttarellipiirakkaan. No ei ihan, mutta en paljon liioittele, isoimmat oli nimittäin meikäläisen kämmenen kokoisia! Hah, siitäs sait kesämökkiläinen. Sinne sysimetsään et taatusti eksy. Tai jos eksyt, niin et takaisin sivistyksen pariin löydä. Muahhahhahhahhahhaaaaa.