Syysnäpertelyä

En ole kovin kummoinen käsityöihminen eikä kärsivällisyys oikein riitä askarteluunkaan, mutta syksyisin tulee puuhailtua ruukkuistutusten kanssa siinä samalla, kun lapset puuhailevat omissa touhuissaan pihalla. Tänään syntyi muutama asetelma sen kunniaksi, että viikonlopun metsäretkeltä tarttui mukaan tuppo jäkälää ja sammalia. Syysistutuksissa on se kiva puoli, että kanervat ja sammalet tuo mieleen ne minulle niin rakkaat metsät ja talvellakin piristää nähdä edes tilkku vihreää kaiken valkoisen keskellä :-) Tänä syksynä nuo ulkotyöt jäi sitten muuten vähän puolitiehen, mutta ehtiihän niitä lehtiä haravoida taas keväällä! Oikeastaan ainut välttämätön homma olisi, että olkkarin terassi pitäisi laittaa sellaiseen kuntoon, että näyttäisi somalta talvellakin, kaiken muun roinan kun lumi armollisesti peittää ennemmin tai myöhemmin.

Siilin elämää

It's official, minusta on tullut kulmakunnan siilitäti. Istun illat pihakivetyksellä jutellen vieressä ruokaansa puputtavalle piikkipallerolle. Jos sitä ei näy ruoka-aikaan, rämmin pitkin puskia huhuillen "Siili tuletuletule syömäääääään". Lenkin alussa pysähdyn keskelle kävelytietä suputtelemaan tutun näköiselle siilinuorukaiselle ja ohjaan sen pois autotien vierestä takaisin omaan tai naapurin pihaan. Meidän pihapiirissä asuu nimittäin siili. Tai todennäköisimmin se asuu läheisessä metsikössä, jota Porin kaupunki kutsuu puistoksi, mutta ei millään tavalla huolehdi siitä villistä pusikosta ja asuinalueen ihmiset käyttävät sitä lainvastaisesti lähinnä puutarhajätteen kippauspaikkana. Mutta sekös sopii siileille joita on näillä hoodeilla PALJON! Yksi niistä on alkanut hengailla meidän keittiön terassin alla ja tyyppi on osoittautunut kesyksi, eräänä iltana nimittäin törmäsin tähän tuhisijaan, menin istumaan nurmikolle ja aloin huikkia, että "Tuletuletuletule". Piru vie, se tuli ja tämä yllättävä reaktio sai minut miettimään hetken, että mitä jos se puree sormeen/varpaaseen, kun nälissään kuvittelee sen isoksi ja meheväksi kastemadoksi. Tepasteltiin takaisin terassin eteen, minä ja siili, kipaisin sille kipallisen koirannappuloita ja raa'an munan ja tästä alkoi suloinen ystävyytemme. Tänään olin astua terassilta siilin niskaan, kun tämä koiraa pelkäämätön piikkipallo odotteli jo päivällistään. Pilkka, tässä tapauksessa, siili osuu vielä omaan nilkkaan kun unohdan katsoa terassilta lähtiessäni mihin jalkani pistän. Herkkuna tarjoan välillä laktoositonta rahkaa (siileillä menee maha sekaisin tavallisista maitotuotteista ja siilin ripuliin en totisesti halua astua...), mutta pääosin olen syytänyt palleroisen piikkikitaan (sillä on melkoisen terävän näköiset hampaat!) edellämainittuja koirannappuloita ja raakoja munia. Oletteko nähneet miten siili leikkii tyhjällä munankuorella? Minä näin tänään :-) Facebookkiin latasin videon siitä, miten 7-vuotiaat serkukset pohtivat sitä, onko kyseinen palleroinen tyttö vai poika, päätyivät siihen, että se on tyttö, poika kun olisi isompi ja sillä olisi enemmän piikkejä...

Puutarhatonttuilua

Minusta ei ehkä olisi puutarhablogia pitämään, sillä a) minulla ei ole aavistustakaan useimmista kukista, joita pihassamme kasvaa, koska olen lyönyt anopilta ja äidiltäni saamani juurakot randomina minne sattuu ja siirrellyt niitä kolme kertaa kesässä sopivampaan paikkaan jos on alkanut näyttää siltä, että paikka ei ole sopiva b) leikaan puut ja pensaat tunteella silloin kun inspiraatio iskee, yleensä se iskee eri aikaan kuin puutarhakirjoissa sanotaan (ja tästä syystä esim. viime kesänä leikkaamani syreeni ei kukkinut tänä vuonna laisinkaan, mutta kasvoi sitäkin tuuheammaksi) c) lannoitus: ensin heittelen keväällä puutarhan kevättä sinne tänne (nokkoset tykkää) ja vielä hevosen kakkaa perään muistamatta minne sitä edellä mainittua edellisellä viikolla laitoinkaan (mutta taas: nokkoset tykkää, ovatkin tontin reunoilla oikein vahvavartisia ja tummanvihreitä) d) rikkakasvien kitkeminen on vähän niin ja näin, yleensä hoidan kyseisen homman ajamalla vähän ronskimmin ruohonleikkurilla tai trimmerillä e) jos saankin jonkun puskan oikein vihertämään, joko koira nostaa siihen kinttuaan ja/tai lapset ajavat polkupyörällä/polkurekalla/polkutraktorilla yli. Kukaan älköön ikinä siis tule kysymään minulta vinkkejä vehreään puutarhaan, ellei kyse ole nokkosista (kts. hoitovinkit yllä). Naapuritkaan ei kysele. Siilit ja etanat kyllä tuntuu viihtyvän... Tässä nyt kuitenkin kuvia kasveista, jotka puutarhurin kädettömyyttäkin uhaten ovat onnistuneet tänä vuonna kukkimaan.

Tämä ruusu on idioottivarma. Se kukki vielä lokakuussa 2011.

Toim. huom. Tältäkään palstalta ei ole rikkaruohoja kitketty, etanat viihtyy kivasti.

Sateisena kesäpäivänä voi...

...vaikka laskea masentuneena, että lomaa on jäljellä tismalleen viikko, saada mahahaavan listatessa mitä kaikkea loman aikana piti tehdä ja vertailulistaa mitä niistä edelliselle listalle kirjoitetuista töistä on tekemättä TAI kuunnella maanantaimusiikkia, laittaa uuniin lasagnen ja nauttia ajatuksesta, että ei tarvitse kastella kukkia tai kaavimaata! Itse aloitin ensin mainituilla, mutta vaihdoin lopulta jälkimmäisiin. Vielä viikko lomaa!

  

Mukavaa syksyssä on...

... ainakin se, että lenkillä voi käydä ihan kaikessa rauhassa. Nytkin tehtiin lasten kanssa pitkä lenkki syystuulessa ja sateessa eikä tarvinnut väistellä muita lenkkeilijöitä. Kaksi isompaa polkee, nuorin istuu vaunuissa ja useimmiten nukahtaa päikkäreilleen siinä ihan vainvihkaa, sisällä kun tuo päiväunille meno on jo nykyisin aika takkuista. Parasta on lenkkeillä pienessä sateessa kaksin koiran kanssa, jolloin kuuntelen musiikkia kuulokkeilla ja mietin omiani.

Tänä syksyä innoistuin oikeastaan ensimmäistä kertaa eloni aikana askartelemaan myös kukkaistutuksia ikkunalaudoille. Kanervia ja syklaameita olen ostanut enemmän kuin laki sallii. Ainut mikä harmittaa on se, että syyskausi kestää niin vähän aikaa ja kohta on aika jo vaihtaa kukat havuihin. Äitini antoi parit valtavat kurpitsat jotka koristavat terasseja ja pienen possun kokoiset kesäkurpitsatkin päätyivät koristeiksi. 

Toisaalta on aika nääntävää, kun piha täyttyy lehdistä ja haravoinnista ei tunnu olevan mitään apua, piha näyttää hetkisen kuluttua tismalleen samalta kuin ennen haravoinnin aloitusta. Mutta koska lapset on kuitenkin ulkoilutettava, kuluu oma aika huomattavasti joutuisammin vaikka sitten haravan varressa kuin huvimajassa lasten leikkejä valvoessa. Joen läheisyydessä ei lapsia uskalla jättää valvomatta vaikka eipä tuo kovin paljon omia lapsia kiinnosta, suurempi vaara vierailevilla pikkutähdillä on tipahtaa penkereeltä.