tiistai 9. elokuuta 2016

Rooma

Vietimme pidennetyn viikonlopun koko perheen voimin Roomassa. Lähtö Helsingistä oli pe klo 7:55 ja takaisin Helsingissä oltiin su puoliltaöin. Lento kumpaankin suuntaan oli Norwegianin koneella ja lapset tykkäsi kovasti eikä palvelussa ollut valittamista.. Lämpöä noina päivinä oli muutaman asteen yli 30, mutta hyvällä nestetankkauksella 7-11-vuotiaat jaksoi kävellä paikasta toiseen ilman suurempaa draamaa ja reissusta selvittiin kevyellä pakkaamisella; lapsilla oli mukana reput ja aikuisillakin vain käsimatkatavarat, joiden sekaan mahtui tuliaisetkin hienosti eikä tarvinnut jännätä matkatavaroiden häviämistä. Lennot olivat suoria lentoja ja kolmisen tuntia koneessa meni nopeasti, ehkä senkin takia, että lapset ovat entuudestaan tottuneet kolme tuntia kestäviin ajomatkoihin mummilaan. 

Tukikohtana Roomassa toimi historiallinen Domus  Romana, joka on näppärästi keskellä kaupunkia ja siitä oli helppo kulkea kaikkiin keskeisiin nähtävyyksiin Colosseumista lähtien. Oikeastaan oli ihan sama mihin suuntaan hotellilta lähti, ennemmin tai myöhemmin tuli vastaan jotain nähtävää ja onhan Rooma jo kaupunkina näkemisen arvoinen. Lisäksi heti hotellia vastapäätä kappisen kadun toisella puolella oli supermarket (joka vastaa kooltaan valikoimiltaan suomalaisittain ehkä valintataloa), josta saatiin kaikki tarpeellinen. Hotellilla tarjottiin amerikkalainen aamiainen ja iltaisin sai käydä ostamassa pientä purtavaa ja tietysti drinkkejä, mutta varsinaista tilausravintolaa hotellissa ei ollut. Lähinnä reissulla kuluikin rahaa syömisiin ja varsinkin juomiin; kun suurin osa nesteestä tuli hankittua pulloissa, tajusi miten paljon viisihenkinen perhe tarvitsee juotavaa noin kuumassa! Pientä päivitystä hotellin tekstiileihin olisin kaivannut, sohvat, verhot ja päiväpeitteet olivat aika kuluneita, mutta pääasia oli, että kaikki oli kuitenkin puhdasta ja raikasta ja ilmastointi toimi. Muutenkin käytössämme oleva huoneisto oli tilava ja siisti ja oma keittokomero helpotti lasten kanssa päivien sujumista huomattavasti.

Sekä meidän aikuisten, että lasten mielestä tutustumisen arvoisia olivat mm. Villa Borghesen puisto, jossa sijaitsee myös Biobarcon eläintarha. Puistossa ja eläintarhassa saimme kulutettua 8 tuntia ihan kevyesti. Itse puistossa on nähtävää ja koettavaa aikuiseen makuun ja alueelta saa vuokrattua polkupyöriä ja muita ajoneuvoja, joilla pääsee sujuvasti puiston nähtävyydeltä toiselle. Me vuokrasimme isomman poljettavan vempeleen, jonka kyytiin mahtui koko perhe ja tunnin aikana poljettiin monen monta kilometriä suihkulähteeltä ja nähtävyydeltä toiselle. Lisäksi jopa perheen pienin osasi arvostaa Rooman kuuluisia nähtävyyksiä, kuten Colosseumia, Pantheonia, Fontana di Treviä, Neljän joen lähdettä ja Espanjalaisia portaita. Oikeastaan kaikki muu tuli nähtyä ainakin ulkopuolelta, mutta Vatikaaniin ei tällä reissulla lähdetty, vaikka alunperin tämä suunnitelmissa olikin. 

Tiivistetysti Roomasta jäi käteen aurinkoinen sää, kaskaiden korviahuumaava laulu vehreissä puistoissa ja väenpaljoudesta huolimatta rento ja huoleton ilmapiiri. Vaikka turisteja oli paljon, oli liikkeissä asioiminen sujuvaa eikä suuremmillakaan nähtävyyksillä tullut ahdistavaa oloa, joka tungoksessa usein iskee. Liikenne tuntui kohtalaisen kaaottiselta, mutta kun kävellen pääsi paikasta toiseen, riitti, kun pelkäsi taksissa matkalla lentokentältä hotellille ja takaisin. Kovin huolettomasti autoilijat päästelivät kapeita yksisuuntaisia katuja jotka pursusivat jalankulkijoita, mutta rehellisesti pelkäsin enemmän auton kyydissä kuin jalankulkijana!!! Italia jäi äidin näkökulmasta mieleen lapsirakkaana maana, jossa meidän vaaleat tytöt oppivat nopeasti Ciao bella-huudahduksen ja aikuiset huomioivat lapset takseissa, ravintoloissa ja kaupoissa ystävällisesti. Erityisesti joka kadunvarrella sijaitsevat jäätelöbaarit ihanine makuineen sulattivat lasten (ja vanhempien) sydämet. Rehellisesti pitää todeta, että paikalliset jäätelöt voittivat suomalaiset jäätelöt kirkkaasti! Budapestiin verrattuna Rooma oli virkistävä siinä mielessä, että joka kadunkulmassa ei huudeltu suomeksi. Kielen suhteen Roomassa pärjäsi englannilla ja paikalliset opettivat ohimennen yksinkertaisimman sanaston. 






Reissua tuli stressattua etukäteen eri tavalla, koska piti miettiä asioita myös lasten jaksamisen kannalta ja turvallisuusasioitakin mietti enemmän kuin yleensä ihan lasten vuoksi, mutta lopulta kaikki meni aivan loistavasti. Esikoinen alkoi haaveilla muutosta jonnekin lämpimään, kesän lapselle Suomen kesä ei ole tarpeeksi ja täytyy myöntää, että itsellekin paluu 15 astetta viileämpään Suomeen maistui puulta...  

maanantai 8. elokuuta 2016

Arctic Challenge Levi 2016

Piti tovin aikaa pureskella ennen kuin aloin kirjoitella jo perinteeksi muodostuneesta kaikkien aikojen toisesta Arctic Challengesta. Heinäkuun pikku kesälomapätkä oli varattu vain ja ainoastaan Levillä 23.7. pidettävää Arctic Challengea silmälläpitäen ja kisapariksi valikoitui nuorin sisko. Majoittumispaikaksi valikoitui lopulta Break Sokos Hotel Levi ja täytyy sanoa, että sijainti ja hinta oli kohdillaan ja henkilökuntakin kullan arvoista. Saavuttiin Leville perjantai-iltana ja hotellilta oli lyhyt matka tepastella tien toiselle puolelle tutustumaan kisapaikkaan ja fiilistelemään seuraavan päivän koitosta. Kisatoimisto oli meidän hotellin alakerrassa joten ehdittiin vielä perjantaina käydä hakemassa liput, laput ja puuhapussi sekä Arctic Superfoodsien patukat makusteltaviksi. 

Meidän lähtö oli vasta viimeisenä, joten ehdittiin aamusella hienosti tankata hotellin aamupalapöydässä, hakea kisanumerona toimiva 9 kilon pölli nro 222, käydä kannustamassa kaksi ekaa lähtöä ja tankata vielä lisää sekä ostella hirveällä hädällä juomavyö kisaan hätävaraksi. Sää oli totaalinen vastakohta viime vuoden kisapäivään verrattuna, nyt aurinko paistoi täydeltä terältä ja ilma oli läkähdyttävä!

Reitti oli rankempi kuin viime vuonna. Heti lähdössä oli tuttu paskalammen ylitys, sitten kiivettiin muutaman ison kelan yli ja ryömittiin ali ja sitten alkoi se hapottava osuus, eturinteen nousu. Tänä vuonna ei enää tullut yllätyksenä tämä nouseminen, fiilis oli vähän semmoinen, että koska viime vuonnakin selvittiin niin miksi ei tänäkin vuonna. Nousun jälkeen oli viime vuodelta tutut ja turvalliset jätelavat, ekassa puruvesilillua, toisessa turvevesimönjää. Viilensi kivasti nousun jälkeen. Tästä jatkettiin rengashaasteeseen, jossa päästiin hakkamaan lekalla renkaita paikasta A paikkaan B, vetämään kaveria ja sitä pölkynketaletta pulkkana toimivan renkaan kyydissä ja kierittelemään hävyttömän painavia renkaita. Täytyy myöntää, että meidän pelastukseksi koitui se, että siellä joukossa oli yksi traktorinrengas, yritettiin saada se isompi tapaus liikkelle, mutta koska kumpainenkin ollaan kolmen lapsen äitejä, tuli fiilis, että jos jatketaan sitä ponnistelua, löytyy jalkojen välistä kohta ulos pullahtanut kohtu, se painoi ihan simona. Siispä yhteistuumin todettiin, että säästetään kanssakilpailijoita pahoinvointikohtaukselta ja pidetään synnytysvärkit sisällämme ja siirryttiin sen traktorinrenkaan kimppuun. Kun rengashaaste oli suoritettu, suunnattiin suon kautta ryömimään mäkeä ylos erinäisten verkkoesteiden alla. Konttaamisen aikana oli hyvää aikaa fiilistellä edessä olevaa Wordl Cup-rinteen kiipeämistä. Ja taas sama mantra; koska selvisin siitä viime vuonna, siitä selvittäisiin tänäkin vuonna. Ja selvittiinhän me. Kyllä siinä muutama hörppy urheilujuomaa piti ottaa, mutta selvittiin. Kaiken nousun jälkeen leppoisaa kivien kantamista, vähän mäkeä alas ja taas ylös. Tämä kolmas nousu pääsi kyllä yllättämään, kummasti alkoi huumori haihtua hikiveden mukana taivaan tuuliin kohti polttavaa aurinkoa. Hetkellisessä epätoivossa totesin kisakaverille, että joskos painaisin pääni isolle kivelle ja pikkusisko pamauttaisi sillä kisapöllillä minulta hengen pois, mutta kyllä se nousu lopulta loppui vain jotta edessä olisi monkey tire challenge, eli kotoisammin päästiin roikkumaan telineillä. Maailman kehnoimmat rinta- ja selkälihakset omaavina päädyttiin tekntiikkaan, jossa kannoin pikkusyssen olkapäilläni läpi radan ja itse kevitin ottamalla tukea viereisestä aidasta. Sääntöjen mukaan rata oli laillisesti suoritettu, kunhan koko radan kädet pysyivät tangoilla ja renkailla, eli pikku kevitys sallittiin. Mikäli se rata olisi pitänyt suorittaa puhtaasti roikkumalla, sätkittäisiin siellä yhä... Tätä estettä jännitin ehkä eniten juuri koska tiesin heikkouteni. Radan suorittamisen riemua ei kauaa kestänyt, kun piti suoriutua tukinkannosta. Viime vuonna kyseinen rasti oli pala kakkua, tänä vuonna oli huumoriarvoa lisätty korvaamalla viime vuoden kuivat tukit vastakaadetuilla tukeilla, joiden paino lähenteli muutaman kuolemansynnin yhteenlaskettua painoa. Ratavahti vinkkasi viisaasti odottamaan seuraavaa kisaparia, jolloin saatiin kannettua tukki kimpassa läpi radan, tosin tiukkaa teki neljän naisenkin kesken kantaa se tukki paikalleen. Vielä ennen maalia suoritettiin tulihaaste ja ennen lampeen pulahtamista piti rei'itetyllä ämpärillä kipittää sanko täyteen vettä, sitten vika uinti joka tänä vuonna tuntui taivaalliselta kuuman kymmenen kilsan päätteeksi. Täytyy myöntää, että siinä kohtaa vaan fiilisteltiin sitä miten maali häämötti edessä eikä edes pidetty kiirettä! Maaliin päästyä ihanainen Leena pujotti kuksat kaulaan, saatiin palautusnaposteltavaa Arctic Superfoodsilta, napattiin edustava kuva suohirviöistä ja homma oli taputeltu pakettiin. En tiedän jäätyikö aivot, koska en kuollakeenikaan muista, missä kohtaa oli se haaste, jossa piti pulahtaa siihen jäätävänkylmään ojantapaiseen, jossa piti alittaa se joku verkkokin? Joka tapauksessa vesi oli niin kylmää, että hetkeksi unohtui se paahtava kuumuus! Jännä muuten se fiilis, kun kisa on ohi; sitä on odottanut ja fiilistellyt ja kun pääsee maaliin, tulee olo, että tässäkö se oli. Vaikka oli miten rankkaa ja vaikka sitä maalia odotti kuin kuuta nousevaa, se tunne vaan tulee. Ensin helpotus ja sitten, että mitä nyt? No ainakin ensi kesänä Arctic Challenge 2017. Luotto on kova, että Peipon Laura sen taas kyhää meidän iloksi ja kidutukseksi.

Niin, mitenkäs se palautuminen? Koska Levin sää pisti parastaan, seuraavana aamuna noustiin portaita tunturiin, vaikka täytyy sanoa, että alkuun ei askel ihan noussut siihen tahtiin kuin pää olisi vienyt. Lisäksi päivään mahtui pyöräilyä (Levillä on huikea mahdollisuus lainata polkypyörä käyttöönsä ihan ilmaiseksi) ja uintia. Kaikesta tankkauksesta huolimatta kävi niin kiperästi, että kisapari joutui  maanantain ja tiistain välisenä yönä sairaalaan rasituksen takia, mutta tästäkin selvittiin lopulta säikähdyksellä. Tämä ihan vaan varoituksen sanana teille, jotka päätätte osallistua ensi kesänä. Rata on raaka, vaikka olisi ennen kisaan osallistumista urheillutkin ja huhu kertoi, että tänä vuonna keskeyttäneitä oli enemmän kuin vuosi sitten.

Loppuun vielä vähän kuvamateriaalia. Miinuksena, että suurin osa kuvista on otettu ekoista lähdöistä, eli tästä suohirviöstä ei ole kauheasti kuvatodisteita matkan varrelta. Ensi vuodeksi toivoisin, että vikojen lähtöjen tyyppejäkin kuvattaisiin vielä radan varrellakin, ei ainoastaan lähdössä ja maalissa. Harvalla on mukana oma kuvaaja, joka jaksaisi jolkotella mukana challengepisteeltä toiselle ja vaikka muiden kuvista on mukava fiilistellä kisatunnelmia, olisi omat ilmeet myös näkemisen arvoista kamaa ;-)

Ja tässä kohtaa iso kiitos Lauralle ja etenkin VAPAAEHTOISILLE sekä KANSSAKISAAJILLE!!! Radalla ja haasteissa oli vapaaehtoisia työntekijöitä, joiden kannustus ja iloinen tunnelma auttoi jaksamaan ainakin yhtä paljon kuin oma pari ja kanssakisaajien kanssa käydyt mahtavat keskustelut. Tänä vuonna vapaaehtoiset olivat hommaansa perehtyneitä ja sitoutuneita upeita valoisia tyyppejä, joista paistoi aito välittäminen kisaajista. Erityislämpöinen kiitos tukkihaasteen valvojille ja vesisankohaasteen valvojaneidolle! Te kaikki loitte fiiliksen jaksaessanne kannustaa myös viimeisten lähtöjen kisaajia <3

Tässä kohtaa on vielä aluspaidat valkoiset ja hiukset kuivat!



Meidän 9 kilon rakkaus, pölli nro 222.


Mitä v****a, vielä puolet jäljellä?!?


Toka lähtö valmiina tositoimiin.


Levi antoi parastaan!


Lammesta vähän vettä pois ennen uintia...


Kohta saadaan pakettiin tämä kisa, fiilis jo vähän haikea. Mutta vesi lämmintä kuin linnunmaito.



Ja tässä linkkejä mahtaviin kuviin, kuvaajina huippulahjakkaat Arctic Film Crewn ja All About Laplandin tyypit. Tsekatkaa!!!







sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taas hetken lähempänä kuolemaa

...sillä ilmoittautuminen Arctic Challengeen 2016 on suoritettu. Mikäli kymmenen kilsan kevyt lenkki ja lenkin varrella suoritettu jumppa Levi-tunturin rinteillä kuulostaa hyvältä, voit ilmoittautua tästä linkistä. Mikäli kaipaat vielä varmistusta sille, että tämä kesäreissu olisi tekemisen arvoinen, voit katsoa kisamieltä kohottavan videokoosteen viime vuoden kisasta. Seuraavaksi pitää alkaa katsella majoituspaikkaa Leviltä tuolle viikolle.





tiistai 19. tammikuuta 2016

Valintojen maailma

Olkoon tämä jokatammikuinen ilmoitukseni, että en ole toistaiseksi kuollut. Viime vuosi oli ja meni kuten niin moni vuosi ennen sitä, etukäteen ajattelee, että ehtii vaikka mitä, mutta lopulta päivät kuluu ja asioita tapahtuu eikä niistä tule kirjoiteltua. Kuvia on puhelin ja kamera täynnä. mutta ainoa paikka jossa osa todistusaineisto eletystä elämästä on tallennettuna on insta tai face. Voisin kuitata viime vuoden, että ei erityistä, sitä samaa, mutta olen herännyt tajuamaan, että elämässä tapahtuu huomaamatta vaikka mitä: lapset kasvaa ja muuttuu, muutun itse ja kaikki läheiset muuttuu. Pariskuntia syntyy, lapsia syntyy, osa ehtii jo erota ja kodit ja kaupungit muuttuu. 

Mitä kaikkea viime vuoteen sitten mahtui mun kohdalla? Mä kahlasin puhelimen kuvat läpi ja tajusin, että viime vuosi oli huikea. Oli huikeita aallonpohjia ja huikeita huippuja, kaikkea siltä väliltä, kaikki kokemukset yhtä tärkeitä ja vaikka voisin jeesustella ja sanoa, että jälkikäteen tekisin joissain asioissa toisin, niin rehellisesti sanon, että jokainen mokakin kasvatti ja opetti ja ilman niitä virhearvioita olisin vielä lähtöpisteessä ja keskeneräisempi kuin olen nyt. Vuotta väritti jonkinlainen oma kasvukriisi, parisuhdekriisi, kymmenenvuotishääpäivä, sen kunniaksi tehty matka Budapestiin miehen kanssa kaksin, älyttömästi liikuntaa, Levin reissu ja siihen yhdistetty Arctic Challenge, kaupunkireissuja ja juttuja joita ei pikkulapsiaikana ehtinyt eikä jaksanut. Juttuja, joita jo pikkulapsiaikana tekemällä ei ehkä ois ollut kasvukriisiä eikä parisuhdekriisiä. Töissä olen opiskellut ja syksyn huikein kokemus oli risteily Viking Gracella meidän palvelutalon mummojen ja vaarien kanssa. Oma matkakumppanini oli mun oman yksikön 93-vuotias rouva, Vähän erilainen reissu kuin kaveriporukalla tehdyt risteilyt, mutta tästä jäi enemmän muistoja jälkipolville ;-) Yksi vuosien odotus täyttyi, kun pääsin pikkusiskon pojan kummitädiksi. Toisaalta miehen isomummun kuolema toi surua elämään. Kasvoin henkisesti ja muutuin fyysisestikin.

Liitän tähän postaukseen läjän kuvia, joista tuskin kukaan muu kostuu hirveästi, mutta ne kuvat onkin mua varten. Että mä muistaisin, että vaikka mitään isoja juttuja ei näennäisesti olisikaan, koostuu elämä pienistä palikoista, teoista ja valinnoista, joiden ansiosta elämä muuttuu ja kaikki muuttuu hienovaraisesti, huomaamatta.


Yksi fyysisistä muutoksista, jota piti hetki miettiä lähinnä muiden ennakkoluulojen vuoksi. Loppujenlopuksi on käynyt niin, että töissä ei ole tullut pahaa palautetta asukkailta. No yksi mummo sanoi, että jos olisit mun lapseni, niin antaisin selkään, mutta totesi, että kyllä hän tietää, että mä olen hyvä ihminen. Useimmat muistisairaat ja muistavatkin vanhukset on vaan kehuneet, miten se on nätti. Suurimmat epäluulot on olleet työpaikalla vähän aikuisemmilla hoitajilla, parasta on ollut huomata iäkkäämmän sukupolven ennakkoluulottomuus verrattuna viiskymppisiin 😁

Lapset, omat ja muiden <3


Pikkusiskon yllärisynttäreiden valmistelua parhaassa seurassa.


Levi, Vaasa, Tukholma, Yyteri. 

Budapest.

Sama mesta. Ei säät suosinut, mutta silti käveltiin kilometreittäin joka päivä :-)

Näiden ansiosta joka päivä saa siivota...

Levi. Nyt ymmärrän Lappiin rakastuneita. 

Elämäni eka hillastusreissu!


Poroja siellä, poroja täällä!

Hiussekoilua. Nyt kasvatetaan...

Näillä eväillä tähän vuoteen 😊