Sienipornoa. Jo perinteeksi muodostunut jokavuotinen sienipäivitys.

Oltiin keskimmäisen lapsen kanssa mun vikan lomapäivän kunniaksi sienestämässä ja katsastamassa millainen suppissyksy on kehittymässä. Hirveästi pikkuruisia suppilovahveroita tulossa ja tosi hyvin löytyi jo poimittavan kokoistakin. Lampaankääpiä löytyi kasapäin ja suurin osa oli pakko jättää metsään, koska ei oltaisi jaksettu kantaa niitä autolle ja säilötyt käävät ei ole niin kivoja koostumukseltaan, että niitä hirveästi käyttäisin. Sienikuivurin hankinta alkaa olla jo perusteltua, koska todennäköisesti tulisi koottua enemmän tattia ja kääpää, kun kuivattuja sieniä on helppo heittää mihin vaan. Lisäksi reissulta mukaan tarttui koivunkantosientä (toivottavasti, aina yhtä jännää onko se sittenkin myrkkynääpikkää), kanttarelleja pari litraa, rouskuja ja vahveroita suolasieniksi ja muutama kuusensuomuorakas (kiitti Kata, joka autoit puhelimitse kun kännyn sienisovellus ei osannut auttaa), joka kyllä vielä vähän epäilyttää, että uskallanko edes maistaa, sieni jossa on sekä suomuja, että piikkejä, ihan niin kuin söisi jotain esihistoriallista elukkaa... Aluksi Matu ei hoksannut suppiksia vaikka seisoi mättään keskellä, mutta lopulta kävi niin, että itse iloisesti loikin aarteiden yli ja heppuli huuteli perään, että äiti, unohdit suppikset. Kolmen tunnin rämpiminen otti jätkällä sen verran voimille, että kotimatkalla ikiliikkuja nukahti auton takapenkille. Seuraavaksi edessä sienisulkeiset, paistamista, pakastusta ja säilöntää. Vähän ahdistaa, että on viimeinen lomapäivä. Onneksi huomenna on jo työvuorolistan eka vapaapäivä, että saa hengähtää ;-) Mutta onhan mummuja ja pappoja jo ikäväkin, kumman rakkaiksi voi tulla ihmiset joista pitää huolta työkseen, ei sitä ehkä moni tajuakaan. 

Todistusaineistoa.

Edit: saaliista osa puhdistettu, suppiksia 1kg (sellainen viitisen litraa) ja kanttarelleja 500g (parisen litraa) ja pari kiloa haperoita ja vahveroita. Lampaankäävät ja muut jäi odottamaan uutta aamua, nyt ei jaksa enempää... Niin, ja päässä & puseron alla yhteensä viisi hirvikärpästä. Yök. 

Suolasienillä tuunatut lihapullat

Meikäläisestä kehkeytyy aina syksyllä jos ei nyt ihan Jaakko Kolmonen niin vähintäänkin Teija Sopanen, kun yritän keksiä tuhat ja yksi tapaa tuhota kesäkurpitsa-, juures- ja sienivarastoja. Tällä kertaa piti pikapikaa alkaa keksiä käyttöä viimesyksyisille suolasienivarastoille, joita piti tuhota tämänvuotisten tieltä ja koska meidän perheessä jauheliha näyttelee suurta osaa proteiininlähteenä ja sitä löytyy sekä jääkaapista, että pakastimesta aina, päätin vääntää itselleni suolasienillä kevennettyjä lihapullia. Kaikki kunnia suolasieniruokien kuninkaalle, sienisalaatille, mutta ei sitäkään jaksa määräänsä enempää vetää, etenkään, kun jääkaapissa on suolattuna varmaan viisi kiloa haperoita ja rouskuja sun muita sekasieniä ja minä olen perheestä ainoa, joka suolasieniä yleensäkään syö. Korppujauhoja tässä ohjeessa ei ole ja hyvin on siitä huolimatta koossa pysynyt pullat, kun ne olen uunissa paistanut. Kaikki määrät on tuttuun tapaan sinnepäin!

Suolasienilihapullat

500g vähärasvaista jauhelihaa (nauta tai sika-nauta, eipä suurempaa merkitystä)
1 sipuli silputtuna
2-3 munaa
3-4 dl suolasieniä
maustepippuria
persiljaa silputtuna maun mukaan

Huutele suolasienistä mahdolliset näkyvät suolajämät pois, laita sienet ainakin pariksi tunniksi lillumaan kylmään veteen eikä haittaa vaikka kylpisivät yönkin yli jääkaapissa. Rutista sienistä suuremmat vedet pois, silppua sienet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa, muotoile pulliksi ja paista uunissa 200 asteessa about 20 minuuttia. Puperra vaikka kesäkurpitsapastan kaverina. Suolaa ei tarvitse taikinaan lisätä, koska suolasienet kyllä hoitaa suolaamisen eikä pullista ole tarkoitus tehdä tönkkösuolattuja.

Kirjoittaja ei ota vastuuta, mikäli joku on onnistunut säilömään kasan myrkkysieniä rouskujen ja haperoiden sijaan ja kuukahtaa kokeiltuaan meikäläisen lihapullareseptiä. Tarkemmat ohjeet sienten tunnistukseen esimerkiksi täältä.

Kesäkurpitsapasta

Sekä minä että äitini innostuttiin kasvattamaan tämänkin kesän aikana kesäkurpitsaa ja nyt niitä pukkaa siihen tahtiin, että ei ehdi edes syödä kaikkia. Olen vetänyt niitä jos jonkinlaisten kasvispaistosten seassa sekä ihan raakana salaatin sijaan. Jo viime kesänä sain työkaverilta vinkin tehdä kesäkurpitsapastaa. Olen yrittänyt vähentää mahaongelmien vuoksi viljatuotteita niin että syön pari palaa ruisleipää ja annoksen kaurapuuroa päivässä, jonka vuoksi tämä pasta on hyvä viljaton versio perinteisen pastan tilalle lämpimällä aterialla. Vähän muokkasin reseptiä kun kasvimaalla kasvaa valkosipulia, basilikaa ja persiljaa ja tämmöistä on tullut vedeltyä hyvällä ruokahalulla;

Kesäkurpitsapasta (yhdelle)

1 kesäkurpitsa

voita

oliiviöljyä

1 valkosipulin kynsi (toi on sellainen ungefär, ihan oman maun mukaan vaikka koko valkosipuli...)

suolaa

basilikaa/persiljaa

mustapippuria/sitruunapippuria

Vuole kesäkurpitsasta juustöhöylällä, raastimella tai kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. On ihan makuasia haluaako käyttää kurpitsan kuorittuna vai kuorien kanssa, itse tykkään, että kuoret on mukana, on huomattavasti värikkäämpi ja rapsakampi annos. Siemenosa kannattaa heittää menemään. Kuullota pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa murskattu valkosipuli. Lisää kesäkurpitsa ja kypsennä pari minuuttia. Mausta. 

Olen heittänyt sekaan ½-1 rkl tuorejuustoa tms. ja hiukan kinkkua, jauhelihaa tai savulohta jolloin ateriasta on tullut oikein täyttävä.

PS. En ottanut kuvaa, luotan siihen, että suurin osa tajuaa miltä näyttää suikaloitu kesäkurpitsa... 

Arkisuppiskeitto

Tässä helppo ja hyvä perusohje, hifistelyllä varmaan tulisi vieläkin parempaa, mutta tällä ohjeella on arkisin menty eikä toiseen ohjeeseen vaihdeta ellei joku todista sitä ohjetta paremmaksi illalliskutsun merkeissä :-) Mikään painonvartijasoppa ei ole kyseessä, mutta sienet on kuitenkin sen verran harvinaista herkkua, että niiden kanssa ei kaloripommien käyttö maailmaa kaada!

Tarvitaan

5 dl suppiksia, joista on jo paistettu neste pois (1 l tuoreita)

1 iso sipuli

2 rkl voita

4rkl vehnäjauhoja

7dl vettä

2dl ruokakermaa

1 kasvisliemikuutio

Ripaus mustapippuria

Paista pilkottuja sieniä hetki voissa, lisää silputtu sipuli ja paista, kunnes sipuli pehmiää. Lisää jauhot, paista hetki, lisää vesi ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen. Lisää kasvisliemikuutio ja pippuri sekä kerma, anna hautua 15 min. Tarkista suola. Ripottele päälle persiljasilppua.

Omnomnomnom. Röyh.

Katjalla keittää... Ruuasta ja paheista

Elettyäni tässä muutamat viikon enimmäkseen erilaisilla kasvissosekeitoilla ja partasuun turkkilaisella jogurtilla voin todeta ettei paino ole tippunut mitenkään huimasti (punnituspäivä huomenna), mutta turvotus on kyllä vähentynyt. Tänään pistin elämän risaiseksi ja Citymarketissa DrPepper Diet-colan perässä luuhatessani ostin myös pussin Pirkka Borch-keittoa. Sekaan ripaus suolaa, on hyvää :-) Punajuuriruuat on herkkua, mutta olen aivan liian mukavuudenhaluinen kovinkaan usein niistä mitään laittamaan, sillä niiden valmistaminen on aivan liian punaista puuhaa :-D

Liikunnanvihaajan blogissa oli aiheena colajuomat ja tunnustan olevani myös koukussa DrPepperiin. Tähän asti himoani on jarruttanut se, että siitä ei ole ollut light-versiota Suomessa, mutta eikö pirun Citymarket ole ottanut sitä valikoimiinsa! Luojan kiitos en ole löytänyt aitoja ja alkuperäisiä Jelly beanseja ei vielä löydy kuin Ruåtsinlaivalta eikä siellä tule käytyä kovin usein.

Talveksi talipalloksi?

Tänä vuonna ei tammikuun jälkeen ole tullut kunnosta huolehdittua. Kuulun siihen sakkiin, joka murheissaan sortuu lohtusyömiseen. Yhtäkkiä salaatit, kevyttuotteet ja kohtuullinen herkuttelu ei vaan kiinnostanut yhtään, oli paljon houkuttelevampaa joka ilta marssia popcornkipon tai jäätelökulhon kanssa telkun eteen surkuttelemaan. Tätä on siis jatkunut pian 9 kuukautta. Keväällä polkupyörällä töihin sotkeminen 6 km kaksi kertaa päivässä ja viisi kertaa viikossa sentään piti vielä huolen jonkinlaisesta yleiskunnosta, mutta nyt siirryttyäni iloiseksi Fiat Puntoilijaksi, ei tule polkupyörään koskettuakaan.

Nyt kuitenkin vaa'an näyttäessä 70 kiloa, eli 8 kiloa enemmän kuin tasan vuosi sitten, vaatteiden krinnatessa ja farkkujen jäädessä puoleen reiteen on hyväksyttävä tosiasia, että asialle on pakko tehdä jotakin. Mallia "Kuivan kesän orava" en enää halua olla, mutta tottatosiaan olisi mukavaa mahtua kunnialla niihin farkkuihin joihin mahtui vuosi sitten. Kun olo on muutenkin kurja, olisi kiva jos ei tarvitsisi vielä masentua peilikuvaansa katsellessa. Tai leikkiä farkut jalassa muffinsia jenkkakahvojen tehdessä iloisen pelastusrenkaan vyötärölle. Ja nyppiä niitä kirottuja farkkuja ylös jatkuvasti, koska ne on niin kireät, että tulee sama ilmiö kuin liian kireiden sukkahousujen kanssa, pikkuhiljaa huomaat niiden rullautuva alaspäin. Ensi kesänä toivon näyttäväni taas sutjakalta itseltäni, en vihreässä uimapuvussa jättimäiseltä päärynältä. Olen nimittäin luullut olevani vartalonmalliltani H. No ilmeisesti tämä pyöristyminen vaikuttaa kroppaani niin, että hoosta tulee A, kotoisammin päärynä.

Hyvästi siideri, hyvästi popcorn ja jäätelö. Tervetuloa uudet ystäväni kukkakaali, porkkana ja salaatit. Pitänee taas iltojen pimettyä kaivaa autotallista sinne piilotetut sauvakävelysauvat. Ei niillä päivänvalossa sentään kehtaa köpötellä.

Kukkakaalikeitto

Viime viikkojen teemana on ollut erilaisten sosekeittojen valmistus. Muu perhe ei oikein sosekeittoja arvosta, mutta itse sitten näitä nautiskelen ja joskus pikkusiskokin poikkeaa kattilan ääreen. Suosikit on kukkakaalisosekeitto, punajuurisosekeitto vuohenjuustolla tuunattuna sekä porkkanasosekeitto. Myös suppilovahverokeitto on herkkua! Hakusessa on ollut täydellisen kukkakaalisosekeiton ohje ja tämä simppeli ohje on kivunnut suosikiksi, tosin etsintä jatkuu vielä:

2-3 kukkakaalia paloiteltuna
1/3 isosta purjosta
2 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1½ Valio Koskenlaskija Kylmäsavuporo-sulatejuustoa
4 dl ruokakermaa
6 rkl vehnäjauhoja + 4 dl vettä

Kullota purjo pannulla. Keitä kukkakaaleja n. 10 min kasvisliemikuutioilla maustetussa vedessä. Lisää sulatejuusto sekä purjo ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää ja sekoita joukkoon vehnäjauho-vesi-suuruste ja keitä hetki sekoittaen. Silppua pinnalle vielä persiljaa.

En nyt kyllä ala valokuvailla tähän hätään kukkakaalikeittoani. Eiköhän suurin osa kansasta tiedä miltä se näyttää :-)

Huomenna saan ystävältäni Katariinalta pari ämpärillistä suppilovahveroita, joten niiden parissa askarrellen kuluu vapaapäivät!

Tästä se alkaa.

Hah. Hmph. Öh.

Ei ole helppoa aloittaa uutta blogia, ei vaikka usein tuntuu, että olisi vaikka mitä kirjoitettavaa. Oikeastaan suurin ongelmani on päättää minkä haluan jakaa muiden kanssa ja minkä haluan pitää omanani. Sitten pitäisi määritellä kenelle tämä on suunnattu ja mistä sellaisesta kirjoitan joka kiinnostaisi lukijoita? Käsityöblogia en voi pitää, käden taidoista kertoo paljon se, että olen kutonut samaa viininpuna-valkoraitaista kaulahuivia vuodesta 2001. Ompelukoneen omistan, koska äitini antoi sellaisen häälahjaksi vuonna 2005, sillä olen korjannut tasan kaksi takkia, yhdet kurahousut ja ommellut neljä koristetyynynpäällistä ja kahdet verhot. Niin no, lyhensinhän minä Ellokselta tilatut paneeliverhot (20 kpl, pituus muka 220cm, todellisuudessa tuo 220cm+/-5cm) joista nerokkaasti päätin vain kaikista kääntää saman verran, koska oletuksena oli se, että ne on kaikki saman mittaisia. Eipä ollut. Nyt olohuoneessa on 20 paneeliverhoa joiden mitta on 215cm+/-5cm. Leivonta-tai ruuanlaittoblogi on yhtä tuhoon tuomitu. Kukaan ei taatusti halua lukea siitä miten voi tuhannella ja yhdellä tavalla yhdistellä makaroonia ja jauhelihaa tai makaroonia ja sitä samaista jauhelihaa. Ottaen huomioon, että rajallinen ruuanlaittotaitoni on yhdistetty kolmeen nirsoon lapseen ja vielä nirsompaan mieheen, on suoranainen ihme, että lapsilla ei ole riisitautia tai he ovat edes elossa. Leipoa osaan, mutta ollaanko rehellisiä? Kukaan ei jaksa valokuvata voisilmäpullia. Tai kukaan ei ainakaan jaksa lukea blogia joka on pyhitetty kyseiselle leivonnaiselle ja sen sisaruksille, korvapuustille ja pullapitkolle. Muotiblogi on täysin tuhoon tuomittu idea, sillä ainut bloggaaja joka osaa kirjoittaa muodista, vaikka itse pukeutuu itseni tavoin lähes pelkkään mustaan ja harmaaseen, on Olivia-lehteen kirjoittava Stella, jonka tyylistä ja blogista tykkään ihan hirveästi.

Jos kirjoittaisin nyt vaikka aluksi siitä, kenen elämän merkeistä kirjoitan? Katsotaan sitten mihin suuntaan tämä blogi alkaa kasvaa. Olen 30-vuotias nainen Satakunnasta. Perheeseeni kuuluu valloittavan persoonani lisäksi mieheni ja kolme lastamme, jotka ovat syntyneet 2005, 2007 ja 2009. Karvojen levittämisestä asuntoomme huolehtii kääpiöpinseripoika. Asumme toistakymmentä vuotta sitten rakennetussa omakotitalossa joen rannassa. Yritän vapaa-aikanani epätoivon vimmalla laittaa nurkkia kuntoon lasten huolehtiessa siitä, että hetki sitten laitettu yksivärinen tapetti ei taatusti viikkoa kauempaa ole yksivärinen ja kalusteetkin on järjestään tuunattu iloisemmiksi tusseilla tai vahaväreillä. Oikeastaan vapaa-aika menee paljolti lasten ja parisuhteen ehdoilla. Turhanaikainen räpistely omaa minuutta etsiessä alkaa olla hiljalleen ohi kun olen ymmärtänyt, että elämä on tässä ja nyt. Aikansa voi käyttää pilvilinnojen maalailuun, mutta lopulta onnellisuus ei ole päämäärä vaan elämäntapa. Mutta onhan tämä elämä muutakin kuin perhettä ja kotia. Työskentelen sairaanhoitajana ja rakastan musiikkia, kesää, kivoja vaatteita ja ruuanlaittoa. Olen koukussa muutamaan blogiin, niiden lukemiseen menee enemmän aikaa kuin edes saisi. Iltaisin käperryn mieluiten sohvalle tai leffahuoneen löhötuoliin katsomaan leffoja miehen kanssa tai sitten luen. Nopeasti ja paljon.

Oikeastaan pääset tutustumaan sielunelämääni parhaiten, kun listaan 25 asiaa, jotka saan itsestäni paperille. No ruudulle.

1. Rakastan ruokaa. Kaikkea ruokaa. Elän syödäkseni.

2. Vihaan liikuntaa. Liikun satunnaisesti vain koska liikkuminen mahdollistaa syömisen useammin.

3. Rakastan olla äänessä. Oli sitten kysessä karaoke tai työpaikan kahvihuone. Harvemmin kuitenkaan sanon mitään asiallista. Toisaalta small talk ei minulta onnistu enkä todellakaan ymmärrä kysyä toiselta "mitä sinulle kuuluu" tai muuta asiaankuuluvaa. Onneksi eivät osaa ystävänikään :-D

4. En halua näyttäytyä uimapuvussa/bikineissä julkisesti. Ennemmin ajan pääni kaljuksi. Ja uin altaanmitan tai kaksi kiehuvassa ruokaöljyssä

5. Olen suurpiirteinen ja pikkujuttujen pipertäminen ei ole millään tavalla alaani. Pilkunviilaamisen ja yksityiskohtien hiomisen jätän suosiolla muille. Jos rakentaisin aitaa, tekisin ehkä yhden tolpan rakkaudella ja siitä tulisi hienoin tolppa ikinä ja sitten musertuisin sen tosiasian edessä, että niitä kirottuja seipäitä pitäisi veistellä vielä muutama sata lisää ennen kuin aita on valmis.

6. Töissä potilaat kyselevät synnyinmaatani ja kehuvat miten hienosti osaan puhua suomea. What can I say? Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa. Vanhempiani suomalaisempia saa hakea. Vai olisinko sittenkin 175 senttinen kiinalainen? Venakko? Mongoli? Tosin hurjia huhuja venäläisyydestäni liikkuu. Enkä niiltä huhuilta täysin halua siipiä katkaistakaan, koska asiasta on saatu pikkusiskon kanssa monta hyvää keskustelua ja käytännön pilaa aikaiseksi.

7. Kesän lähestymisen tietää siitä, että kasvoni peittyvät pisamista.

8. Perhe on kaikki kaikessa, erityisesti lapset, mies ja sisarukset. Ken uhkaa läheisiäni, saa tuntea vihani. Perheen kanssa voin olla aito oma itseni. Perheeni harmiksi.

9. Voisin jättää kevyesti työni terveysalalla ja alkaa vaikka radiotoimittajaksi. Mikä tahansa luova ala olisi lähempänä sydäntä.

10. Koska töissä pitää olla sosiaalinen, empaattinen ja herttainen, valitettavasti kotioloissa en jaksaisi millään olla työminän kaltainen. Kiukuttelen, olen erakko enkä millään jaksaisi enää ottaa kenenkään murheita kannettavakseni.

11. "Olisi upeaa olla äitinä yhtä hyvä, oikeamielinen, hymyilevä ja lempeä kuin Pieni talo preerialla-sarjan äiti rouva Ingals, mutta niin monen äidin tapaan haparoin polullani, karjun, lipeä ja horjun". Näillä sanoilla joskus jossain lehdessä eräs äiti kuvaili omaa äitiyttään ja tunsin sillä hetkellä, että joku ymmärsi.

12. Rakastan lapsia, vihaan raskaana olemista. Joka vielä kerran tulee sanomaan, ettei raskaus ole sairaus ja että raskaana ollessaan säteilee, saa nyrkistä.

13. Olen keskivertoa vapaamielisempi enkä ole ensimmäisenä tuomitsemassa ihmisiä, jos en muuta ole elämäni aikana oppinut, niin ainakin sen, että kenestäkään ei voi ulkonäön perusteella sanoa millainen ihminen todellisuudessa on.

14. En osaa rentoutua ja olen kärsimätön. Katson lempisarjani pikakelauksella ja elokuvissa istuminen on tuskaa, koska en pääse välillä tekemään jotain muuta tuikitarpeellista. Jos joudun istumaan hiljaa aloillani liian pitkään, tunnen pakonomaista tarvetta tehdä itselleni etulohkon lobotomian tunkemalla lyijykynät sieraimiini ja lyömällä pääni pöydän reunaan.

15. Itken helposti kun kuulen musiikkia josta pidän. Tai no. Itken helposti. Usein. Kaikesta.

16. Muistan ihmisten kasvot, en nimiä. Potilaista muistan potilaspaikan ja vaivan, joten häpeällisen usein tulee puhuttua ihmisistä nimen sijaan kutsuen häntä "ysihuoneen peräpukamaksi"...

17. Jos juon, juon heti liikaa. Tunnen rajani vasta kun olen sen ylittänyt. Onneksi satun olemaan humalassa hillittömän hauska ja erityisen hurmaava. Valitettavasti tuo humalan aiheuttama itsetunnonpuuska hiipuu aamuun mennessä.

18. Huumorintajuni on sairas ja kaksimielinen. Henkiseltä kehitykseltäni vastaan 15-vuotiasta teinipoikaa.

19. Viimeiset 6,5 vuotta ole herännyt 3-10 kertaa yössä. Ajoittain olen melko väsynyt.

20. Pelkään yksinäisyyttä, mutta kaipaan omaa tilaa. Parisuhde ja lasten saaminen on ollut melkoisen kasvattava kokemus :-)

21. Haluan asua vanhassa isossa maalaistalossa, mutta samalla haluan palveluiden olevan lähellä. Mistä löytyisi vanha kansakoulu/hirsitalo keskeltä kaupunkia? Kuka voi auttaa, kenelle voi soittaa?

22. Kesä on parasta mitä tiedän. Miksi lapsuudessa paistoi aina aurinko? Sellaisia kesiä kaipaan, mutta ylipäätään saa olla vaikka sateista kunhan on lämmintä.

23. Pelkään pimeää ja nukkuessani varpailla pitää aina olla peitto ja vaatekaappien ovet kiinni etteivät möröt nappaa. Kauhuelokuvia en uskalla yksin katsoa. Enkä aina kaksinkaan.

24. Olen huono kokki. Reseptien kanssa ruuanlaiton luulisi olevan helppoa, mutta kun on näin suurpiirteinen, ei aina jaksa niin tarkkaan mittailla ja vatkailla.

25. Olen viimeisen vuoden aikana tapetoinut asuntomme seinät parhaimmillaan kahteen kertaan koska en osaa päättää mikä olisi hyvä. Ainut huone johon ei aio koskea kymmeneen vuoteen on 3,5 metriä korkea olohuone jonka tapetinpoisto, pohjatyöt ja uudelleentapetointi viritelmällä ruokapöytä & A-tikkaat oli minulle ja puuhailuani sivusta seuranneille läheisilleni hiuksianostattavan jännittävä kokemus.