tiistai 9. elokuuta 2016

Rooma

Vietimme pidennetyn viikonlopun koko perheen voimin Roomassa. Lähtö Helsingistä oli pe klo 7:55 ja takaisin Helsingissä oltiin su puoliltaöin. Lento kumpaankin suuntaan oli Norwegianin koneella ja lapset tykkäsi kovasti eikä palvelussa ollut valittamista.. Lämpöä noina päivinä oli muutaman asteen yli 30, mutta hyvällä nestetankkauksella 7-11-vuotiaat jaksoi kävellä paikasta toiseen ilman suurempaa draamaa ja reissusta selvittiin kevyellä pakkaamisella; lapsilla oli mukana reput ja aikuisillakin vain käsimatkatavarat, joiden sekaan mahtui tuliaisetkin hienosti eikä tarvinnut jännätä matkatavaroiden häviämistä. Lennot olivat suoria lentoja ja kolmisen tuntia koneessa meni nopeasti, ehkä senkin takia, että lapset ovat entuudestaan tottuneet kolme tuntia kestäviin ajomatkoihin mummilaan. 

Tukikohtana Roomassa toimi historiallinen Domus  Romana, joka on näppärästi keskellä kaupunkia ja siitä oli helppo kulkea kaikkiin keskeisiin nähtävyyksiin Colosseumista lähtien. Oikeastaan oli ihan sama mihin suuntaan hotellilta lähti, ennemmin tai myöhemmin tuli vastaan jotain nähtävää ja onhan Rooma jo kaupunkina näkemisen arvoinen. Lisäksi heti hotellia vastapäätä kappisen kadun toisella puolella oli supermarket (joka vastaa kooltaan valikoimiltaan suomalaisittain ehkä valintataloa), josta saatiin kaikki tarpeellinen. Hotellilla tarjottiin amerikkalainen aamiainen ja iltaisin sai käydä ostamassa pientä purtavaa ja tietysti drinkkejä, mutta varsinaista tilausravintolaa hotellissa ei ollut. Lähinnä reissulla kuluikin rahaa syömisiin ja varsinkin juomiin; kun suurin osa nesteestä tuli hankittua pulloissa, tajusi miten paljon viisihenkinen perhe tarvitsee juotavaa noin kuumassa! Pientä päivitystä hotellin tekstiileihin olisin kaivannut, sohvat, verhot ja päiväpeitteet olivat aika kuluneita, mutta pääasia oli, että kaikki oli kuitenkin puhdasta ja raikasta ja ilmastointi toimi. Muutenkin käytössämme oleva huoneisto oli tilava ja siisti ja oma keittokomero helpotti lasten kanssa päivien sujumista huomattavasti.

Sekä meidän aikuisten, että lasten mielestä tutustumisen arvoisia olivat mm. Villa Borghesen puisto, jossa sijaitsee myös Biobarcon eläintarha. Puistossa ja eläintarhassa saimme kulutettua 8 tuntia ihan kevyesti. Itse puistossa on nähtävää ja koettavaa aikuiseen makuun ja alueelta saa vuokrattua polkupyöriä ja muita ajoneuvoja, joilla pääsee sujuvasti puiston nähtävyydeltä toiselle. Me vuokrasimme isomman poljettavan vempeleen, jonka kyytiin mahtui koko perhe ja tunnin aikana poljettiin monen monta kilometriä suihkulähteeltä ja nähtävyydeltä toiselle. Lisäksi jopa perheen pienin osasi arvostaa Rooman kuuluisia nähtävyyksiä, kuten Colosseumia, Pantheonia, Fontana di Treviä, Neljän joen lähdettä ja Espanjalaisia portaita. Oikeastaan kaikki muu tuli nähtyä ainakin ulkopuolelta, mutta Vatikaaniin ei tällä reissulla lähdetty, vaikka alunperin tämä suunnitelmissa olikin. 

Tiivistetysti Roomasta jäi käteen aurinkoinen sää, kaskaiden korviahuumaava laulu vehreissä puistoissa ja väenpaljoudesta huolimatta rento ja huoleton ilmapiiri. Vaikka turisteja oli paljon, oli liikkeissä asioiminen sujuvaa eikä suuremmillakaan nähtävyyksillä tullut ahdistavaa oloa, joka tungoksessa usein iskee. Liikenne tuntui kohtalaisen kaaottiselta, mutta kun kävellen pääsi paikasta toiseen, riitti, kun pelkäsi taksissa matkalla lentokentältä hotellille ja takaisin. Kovin huolettomasti autoilijat päästelivät kapeita yksisuuntaisia katuja jotka pursusivat jalankulkijoita, mutta rehellisesti pelkäsin enemmän auton kyydissä kuin jalankulkijana!!! Italia jäi äidin näkökulmasta mieleen lapsirakkaana maana, jossa meidän vaaleat tytöt oppivat nopeasti Ciao bella-huudahduksen ja aikuiset huomioivat lapset takseissa, ravintoloissa ja kaupoissa ystävällisesti. Erityisesti joka kadunvarrella sijaitsevat jäätelöbaarit ihanine makuineen sulattivat lasten (ja vanhempien) sydämet. Rehellisesti pitää todeta, että paikalliset jäätelöt voittivat suomalaiset jäätelöt kirkkaasti! Budapestiin verrattuna Rooma oli virkistävä siinä mielessä, että joka kadunkulmassa ei huudeltu suomeksi. Kielen suhteen Roomassa pärjäsi englannilla ja paikalliset opettivat ohimennen yksinkertaisimman sanaston. 






Reissua tuli stressattua etukäteen eri tavalla, koska piti miettiä asioita myös lasten jaksamisen kannalta ja turvallisuusasioitakin mietti enemmän kuin yleensä ihan lasten vuoksi, mutta lopulta kaikki meni aivan loistavasti. Esikoinen alkoi haaveilla muutosta jonnekin lämpimään, kesän lapselle Suomen kesä ei ole tarpeeksi ja täytyy myöntää, että itsellekin paluu 15 astetta viileämpään Suomeen maistui puulta...  

maanantai 8. elokuuta 2016

Arctic Challenge Levi 2016

Piti tovin aikaa pureskella ennen kuin aloin kirjoitella jo perinteeksi muodostuneesta kaikkien aikojen toisesta Arctic Challengesta. Heinäkuun pikku kesälomapätkä oli varattu vain ja ainoastaan Levillä 23.7. pidettävää Arctic Challengea silmälläpitäen ja kisapariksi valikoitui nuorin sisko. Majoittumispaikaksi valikoitui lopulta Break Sokos Hotel Levi ja täytyy sanoa, että sijainti ja hinta oli kohdillaan ja henkilökuntakin kullan arvoista. Saavuttiin Leville perjantai-iltana ja hotellilta oli lyhyt matka tepastella tien toiselle puolelle tutustumaan kisapaikkaan ja fiilistelemään seuraavan päivän koitosta. Kisatoimisto oli meidän hotellin alakerrassa joten ehdittiin vielä perjantaina käydä hakemassa liput, laput ja puuhapussi sekä Arctic Superfoodsien patukat makusteltaviksi. 

Meidän lähtö oli vasta viimeisenä, joten ehdittiin aamusella hienosti tankata hotellin aamupalapöydässä, hakea kisanumerona toimiva 9 kilon pölli nro 222, käydä kannustamassa kaksi ekaa lähtöä ja tankata vielä lisää sekä ostella hirveällä hädällä juomavyö kisaan hätävaraksi. Sää oli totaalinen vastakohta viime vuoden kisapäivään verrattuna, nyt aurinko paistoi täydeltä terältä ja ilma oli läkähdyttävä!

Reitti oli rankempi kuin viime vuonna. Heti lähdössä oli tuttu paskalammen ylitys, sitten kiivettiin muutaman ison kelan yli ja ryömittiin ali ja sitten alkoi se hapottava osuus, eturinteen nousu. Tänä vuonna ei enää tullut yllätyksenä tämä nouseminen, fiilis oli vähän semmoinen, että koska viime vuonnakin selvittiin niin miksi ei tänäkin vuonna. Nousun jälkeen oli viime vuodelta tutut ja turvalliset jätelavat, ekassa puruvesilillua, toisessa turvevesimönjää. Viilensi kivasti nousun jälkeen. Tästä jatkettiin rengashaasteeseen, jossa päästiin hakkamaan lekalla renkaita paikasta A paikkaan B, vetämään kaveria ja sitä pölkynketaletta pulkkana toimivan renkaan kyydissä ja kierittelemään hävyttömän painavia renkaita. Täytyy myöntää, että meidän pelastukseksi koitui se, että siellä joukossa oli yksi traktorinrengas, yritettiin saada se isompi tapaus liikkelle, mutta koska kumpainenkin ollaan kolmen lapsen äitejä, tuli fiilis, että jos jatketaan sitä ponnistelua, löytyy jalkojen välistä kohta ulos pullahtanut kohtu, se painoi ihan simona. Siispä yhteistuumin todettiin, että säästetään kanssakilpailijoita pahoinvointikohtaukselta ja pidetään synnytysvärkit sisällämme ja siirryttiin sen traktorinrenkaan kimppuun. Kun rengashaaste oli suoritettu, suunnattiin suon kautta ryömimään mäkeä ylos erinäisten verkkoesteiden alla. Konttaamisen aikana oli hyvää aikaa fiilistellä edessä olevaa Wordl Cup-rinteen kiipeämistä. Ja taas sama mantra; koska selvisin siitä viime vuonna, siitä selvittäisiin tänäkin vuonna. Ja selvittiinhän me. Kyllä siinä muutama hörppy urheilujuomaa piti ottaa, mutta selvittiin. Kaiken nousun jälkeen leppoisaa kivien kantamista, vähän mäkeä alas ja taas ylös. Tämä kolmas nousu pääsi kyllä yllättämään, kummasti alkoi huumori haihtua hikiveden mukana taivaan tuuliin kohti polttavaa aurinkoa. Hetkellisessä epätoivossa totesin kisakaverille, että joskos painaisin pääni isolle kivelle ja pikkusisko pamauttaisi sillä kisapöllillä minulta hengen pois, mutta kyllä se nousu lopulta loppui vain jotta edessä olisi monkey tire challenge, eli kotoisammin päästiin roikkumaan telineillä. Maailman kehnoimmat rinta- ja selkälihakset omaavina päädyttiin tekntiikkaan, jossa kannoin pikkusyssen olkapäilläni läpi radan ja itse kevitin ottamalla tukea viereisestä aidasta. Sääntöjen mukaan rata oli laillisesti suoritettu, kunhan koko radan kädet pysyivät tangoilla ja renkailla, eli pikku kevitys sallittiin. Mikäli se rata olisi pitänyt suorittaa puhtaasti roikkumalla, sätkittäisiin siellä yhä... Tätä estettä jännitin ehkä eniten juuri koska tiesin heikkouteni. Radan suorittamisen riemua ei kauaa kestänyt, kun piti suoriutua tukinkannosta. Viime vuonna kyseinen rasti oli pala kakkua, tänä vuonna oli huumoriarvoa lisätty korvaamalla viime vuoden kuivat tukit vastakaadetuilla tukeilla, joiden paino lähenteli muutaman kuolemansynnin yhteenlaskettua painoa. Ratavahti vinkkasi viisaasti odottamaan seuraavaa kisaparia, jolloin saatiin kannettua tukki kimpassa läpi radan, tosin tiukkaa teki neljän naisenkin kesken kantaa se tukki paikalleen. Vielä ennen maalia suoritettiin tulihaaste ja ennen lampeen pulahtamista piti rei'itetyllä ämpärillä kipittää sanko täyteen vettä, sitten vika uinti joka tänä vuonna tuntui taivaalliselta kuuman kymmenen kilsan päätteeksi. Täytyy myöntää, että siinä kohtaa vaan fiilisteltiin sitä miten maali häämötti edessä eikä edes pidetty kiirettä! Maaliin päästyä ihanainen Leena pujotti kuksat kaulaan, saatiin palautusnaposteltavaa Arctic Superfoodsilta, napattiin edustava kuva suohirviöistä ja homma oli taputeltu pakettiin. En tiedän jäätyikö aivot, koska en kuollakeenikaan muista, missä kohtaa oli se haaste, jossa piti pulahtaa siihen jäätävänkylmään ojantapaiseen, jossa piti alittaa se joku verkkokin? Joka tapauksessa vesi oli niin kylmää, että hetkeksi unohtui se paahtava kuumuus! Jännä muuten se fiilis, kun kisa on ohi; sitä on odottanut ja fiilistellyt ja kun pääsee maaliin, tulee olo, että tässäkö se oli. Vaikka oli miten rankkaa ja vaikka sitä maalia odotti kuin kuuta nousevaa, se tunne vaan tulee. Ensin helpotus ja sitten, että mitä nyt? No ainakin ensi kesänä Arctic Challenge 2017. Luotto on kova, että Peipon Laura sen taas kyhää meidän iloksi ja kidutukseksi.

Niin, mitenkäs se palautuminen? Koska Levin sää pisti parastaan, seuraavana aamuna noustiin portaita tunturiin, vaikka täytyy sanoa, että alkuun ei askel ihan noussut siihen tahtiin kuin pää olisi vienyt. Lisäksi päivään mahtui pyöräilyä (Levillä on huikea mahdollisuus lainata polkypyörä käyttöönsä ihan ilmaiseksi) ja uintia. Kaikesta tankkauksesta huolimatta kävi niin kiperästi, että kisapari joutui  maanantain ja tiistain välisenä yönä sairaalaan rasituksen takia, mutta tästäkin selvittiin lopulta säikähdyksellä. Tämä ihan vaan varoituksen sanana teille, jotka päätätte osallistua ensi kesänä. Rata on raaka, vaikka olisi ennen kisaan osallistumista urheillutkin ja huhu kertoi, että tänä vuonna keskeyttäneitä oli enemmän kuin vuosi sitten.

Loppuun vielä vähän kuvamateriaalia. Miinuksena, että suurin osa kuvista on otettu ekoista lähdöistä, eli tästä suohirviöstä ei ole kauheasti kuvatodisteita matkan varrelta. Ensi vuodeksi toivoisin, että vikojen lähtöjen tyyppejäkin kuvattaisiin vielä radan varrellakin, ei ainoastaan lähdössä ja maalissa. Harvalla on mukana oma kuvaaja, joka jaksaisi jolkotella mukana challengepisteeltä toiselle ja vaikka muiden kuvista on mukava fiilistellä kisatunnelmia, olisi omat ilmeet myös näkemisen arvoista kamaa ;-)

Ja tässä kohtaa iso kiitos Lauralle ja etenkin VAPAAEHTOISILLE sekä KANSSAKISAAJILLE!!! Radalla ja haasteissa oli vapaaehtoisia työntekijöitä, joiden kannustus ja iloinen tunnelma auttoi jaksamaan ainakin yhtä paljon kuin oma pari ja kanssakisaajien kanssa käydyt mahtavat keskustelut. Tänä vuonna vapaaehtoiset olivat hommaansa perehtyneitä ja sitoutuneita upeita valoisia tyyppejä, joista paistoi aito välittäminen kisaajista. Erityislämpöinen kiitos tukkihaasteen valvojille ja vesisankohaasteen valvojaneidolle! Te kaikki loitte fiiliksen jaksaessanne kannustaa myös viimeisten lähtöjen kisaajia <3

Tässä kohtaa on vielä aluspaidat valkoiset ja hiukset kuivat!



Meidän 9 kilon rakkaus, pölli nro 222.


Mitä v****a, vielä puolet jäljellä?!?


Toka lähtö valmiina tositoimiin.


Levi antoi parastaan!


Lammesta vähän vettä pois ennen uintia...


Kohta saadaan pakettiin tämä kisa, fiilis jo vähän haikea. Mutta vesi lämmintä kuin linnunmaito.



Ja tässä linkkejä mahtaviin kuviin, kuvaajina huippulahjakkaat Arctic Film Crewn ja All About Laplandin tyypit. Tsekatkaa!!!







sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taas hetken lähempänä kuolemaa

...sillä ilmoittautuminen Arctic Challengeen 2016 on suoritettu. Mikäli kymmenen kilsan kevyt lenkki ja lenkin varrella suoritettu jumppa Levi-tunturin rinteillä kuulostaa hyvältä, voit ilmoittautua tästä linkistä. Mikäli kaipaat vielä varmistusta sille, että tämä kesäreissu olisi tekemisen arvoinen, voit katsoa kisamieltä kohottavan videokoosteen viime vuoden kisasta. Seuraavaksi pitää alkaa katsella majoituspaikkaa Leviltä tuolle viikolle.





tiistai 19. tammikuuta 2016

Valintojen maailma

Olkoon tämä jokatammikuinen ilmoitukseni, että en ole toistaiseksi kuollut. Viime vuosi oli ja meni kuten niin moni vuosi ennen sitä, etukäteen ajattelee, että ehtii vaikka mitä, mutta lopulta päivät kuluu ja asioita tapahtuu eikä niistä tule kirjoiteltua. Kuvia on puhelin ja kamera täynnä. mutta ainoa paikka jossa osa todistusaineisto eletystä elämästä on tallennettuna on insta tai face. Voisin kuitata viime vuoden, että ei erityistä, sitä samaa, mutta olen herännyt tajuamaan, että elämässä tapahtuu huomaamatta vaikka mitä: lapset kasvaa ja muuttuu, muutun itse ja kaikki läheiset muuttuu. Pariskuntia syntyy, lapsia syntyy, osa ehtii jo erota ja kodit ja kaupungit muuttuu. 

Mitä kaikkea viime vuoteen sitten mahtui mun kohdalla? Mä kahlasin puhelimen kuvat läpi ja tajusin, että viime vuosi oli huikea. Oli huikeita aallonpohjia ja huikeita huippuja, kaikkea siltä väliltä, kaikki kokemukset yhtä tärkeitä ja vaikka voisin jeesustella ja sanoa, että jälkikäteen tekisin joissain asioissa toisin, niin rehellisesti sanon, että jokainen mokakin kasvatti ja opetti ja ilman niitä virhearvioita olisin vielä lähtöpisteessä ja keskeneräisempi kuin olen nyt. Vuotta väritti jonkinlainen oma kasvukriisi, parisuhdekriisi, kymmenenvuotishääpäivä, sen kunniaksi tehty matka Budapestiin miehen kanssa kaksin, älyttömästi liikuntaa, Levin reissu ja siihen yhdistetty Arctic Challenge, kaupunkireissuja ja juttuja joita ei pikkulapsiaikana ehtinyt eikä jaksanut. Juttuja, joita jo pikkulapsiaikana tekemällä ei ehkä ois ollut kasvukriisiä eikä parisuhdekriisiä. Töissä olen opiskellut ja syksyn huikein kokemus oli risteily Viking Gracella meidän palvelutalon mummojen ja vaarien kanssa. Oma matkakumppanini oli mun oman yksikön 93-vuotias rouva, Vähän erilainen reissu kuin kaveriporukalla tehdyt risteilyt, mutta tästä jäi enemmän muistoja jälkipolville ;-) Yksi vuosien odotus täyttyi, kun pääsin pikkusiskon pojan kummitädiksi. Toisaalta miehen isomummun kuolema toi surua elämään. Kasvoin henkisesti ja muutuin fyysisestikin.

Liitän tähän postaukseen läjän kuvia, joista tuskin kukaan muu kostuu hirveästi, mutta ne kuvat onkin mua varten. Että mä muistaisin, että vaikka mitään isoja juttuja ei näennäisesti olisikaan, koostuu elämä pienistä palikoista, teoista ja valinnoista, joiden ansiosta elämä muuttuu ja kaikki muuttuu hienovaraisesti, huomaamatta.


Yksi fyysisistä muutoksista, jota piti hetki miettiä lähinnä muiden ennakkoluulojen vuoksi. Loppujenlopuksi on käynyt niin, että töissä ei ole tullut pahaa palautetta asukkailta. No yksi mummo sanoi, että jos olisit mun lapseni, niin antaisin selkään, mutta totesi, että kyllä hän tietää, että mä olen hyvä ihminen. Useimmat muistisairaat ja muistavatkin vanhukset on vaan kehuneet, miten se on nätti. Suurimmat epäluulot on olleet työpaikalla vähän aikuisemmilla hoitajilla, parasta on ollut huomata iäkkäämmän sukupolven ennakkoluulottomuus verrattuna viiskymppisiin 😁

Lapset, omat ja muiden <3


Pikkusiskon yllärisynttäreiden valmistelua parhaassa seurassa.


Levi, Vaasa, Tukholma, Yyteri. 

Budapest.

Sama mesta. Ei säät suosinut, mutta silti käveltiin kilometreittäin joka päivä :-)

Näiden ansiosta joka päivä saa siivota...

Levi. Nyt ymmärrän Lappiin rakastuneita. 

Elämäni eka hillastusreissu!


Poroja siellä, poroja täällä!

Hiussekoilua. Nyt kasvatetaan...

Näillä eväillä tähän vuoteen 😊









tiistai 4. elokuuta 2015

Arctic Challenge 2015 Levillä 29.7.

Viikko piti huilata ja makustella kisaa ennen kuin pystyy naputtelemaan tunnelmia koneelle ;-) No oikeasti olisi voinut naputella hetikin, mutta on ollut niin paljon puuhaa, että ei kertakaikkiaan ole saanut aikaiseksi istua kirjoittamaan ajatuksiaan ylös. 

Mutta nyt siis itse kisaan. Meidän lähtö starttasi kisan viimeisenä klo 12:45. Paikalle tultiin varttia aikaisemmin lämppäämään Levi Wellnessin PT Peipon komennuksessa. Koko aamun takaraivossa tikitti tasainen jännitys, toisaalta olin varma, että kisasta selvitään, mutta 13 asteen sateinen ilma ja edellisen päivän Levi-tunturille kiipeäminen tuntui luissa ja ytimissä. Toisaalta se lohdutti, että tässä kisassa ei kellotettu aikoja vaan kisattiin parina vaan itsensä ylittämisestä, siitä, että vaikka mennään reippaasti omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, jatketaan siitä epämukavuudesta huolimatta eteenpäin. Jos aina ei ihan tuntunutkaan siltä, että haluaisi jatkaa, pari kannusti ja myös tiimit kannusti toisiaan jaksamaan. Pikku lisän 10 kilsan vaihtelevamaastoiseen taivallukseen toi mukana kannettava kisanumero, 8 kiloinen pölkky (joo, me käytiin punnitsemassa se), ei oikeastaan varsinaisesti se paino, vaan se, että pölkyn kuljetustekniikka, että missä sitä kannat niin, että ote pitää ja askel kulkee sujuvasti. 

Kisassa oli 11 varsinaista Challengea ja parit extrat. Heti kisan startattua juostapärskäytettiin Zero Pointin edessä olevaan "paskalampeen" joksi paikalliset lampea kauniisti nimittävät. Vesi oli jäätävää, mutta  itse uintimatka lyhyt, viimeistään siinä kohtaa jännitys lakkasi ja alkoi ajatella vaan konemaisesti, että eteenpäin. Ja eteenpäin tarkoitti tässä tapauksessa Levin eturinteen tasaisentappavaa kiipeämistä kakkoschalengeen, jossa kyykättiin ja punnerrettiin ja sen jälkeen ammuttiin puhalluspyssyllä maalitauluun. Tämä challenge antoi mahdollisuuden hetken hengähtää, koska kolmas challenge oli sitä samaa saamarin nousua. Jos sitä ennen kisaa pelkäsi, että tulee kylmä litomärissä vaatteissa ja kengissä, ei siitä kylmyydestä ollut enää huolta, ihan mukavan lämmin oli. Myönnän, että tässä kohtaa sitä jo tuli ääneen mietittyä, että miksi h********ä tämä kisa vaikutti keväällä hyvältä idealta. Tästä noususta kun selvittiin Levin horizontiin, päästiin extrahaasteeseen, jätelavoille oli toiseen ajettu puruvesimoskaa ja toiseen jotain turvemönjää. Epäileväinen kiipeäminen ekalle lavalle, rämpiminen purumoskan läpi ja päässä ajatus, että tämähän on mukavan lämmintä. Kiipeäminen lavan reunalle ja hyppy turvemönjään jonka koostumus oli.... mielenkiintoinen ja meikäläisen ilme tallentamisen arvoinen. Sen ilmeen kuvaaja sitten ystävällisesti tallensikin ja sitä voi käydä ihastelemassa Facebookin Arctic Challenge-sivustolle ladatuista linkeistä ;-) Lavan jälkeen oli tovin matkaa armollista laskua ja neljäntenä challengena suohaaste, rämpimistä vetisessä rämeikössä. Jos joku ekassa haasteessa kannattelikin kenkiään käsissään vedenpinnan yläpuolella, sai viimeistään tässä kohtaa kasteltua tossunsa. Ja tästä kun selvittiin, päästiin ylittämään vielä yksi lumikasa ennen nousua Mordorille. Viidentenä varsinaisena haasteena kun oli World Cup Challenge, Levin word cup-rinteen, blackin nousu pystysuoraan ylös. Sen perhanan pöllin kantaminen oli tässä kohtaa täysin verrattavissa siihen, kun eräs nimeltämainitsematon hobittiherra kiikutti sen sormuksensa kaikkien örkkilaumojen läpi sinne tulivuoren syvyyksiin. Kaikki kyykkääminen salilla oli valmistellut meikäläistä tähän haasteeseen ja voin sanoa, että kaikki jo taaksejäänyt nousu nousun perään tuntui takalistossa, varmaan jo edellisen päivän nousujenkin takia. Mutta metri metriltä tästä selvittiin. Koska oltiin tosiaan vikassa lähdössä, oli rinteen liukas heinikko muuttunut kaikkien edellä menneiden kisailijoiden jaloissa jo sellaiseksi kivaksi heinän ja maan sekoitukseksi ja siinä sai välillä miettiä mihin sovittaa jalkansa. Pölli ehti tulla tässä haasteessa melko rakkaaksi, sitä piteli kuin lastaan peläten, että jos se siinä rinteessä putoaa ja kierii tunturin alas, alkaa koko homma alusta. Tai ehkä kyse ei ollut kiintymyksestä vaan jostain tukholmasyndroomasta, sitä kuvitteli kiintyvänsä siihen vihaamaansa puupötkylään. Saatoin olla sen pystysuoran kiipeämisen jälkeen sokissakin :-D Kauaa ei ehditty nousun jälkeen lepäillä, kutoshaasteena oli kantaa lavallinen painavia kiviä toiselle lavalle, siitä juoksu haasteele numero seitsemän, rengashaaste. Tämä haastepiste oli siinä mielessä tosi veemäinen, että sekä pisteessä jossa hakattiin renkaita lekalla eteenpäin, että pisteessä jossa kieritettiin traktorinrenkaita pisteestä A pisteeseen B ja takaisin A:han renkaita oli kummassakin vain kaksi ja kylmäntuulisen sumuisen Levin huipulla ehti pareja jäädä  jonoon tosi monta odottelemaan vuoroaan. Jäätävä tuuli ja märät vaatteet piti huolen siitä, että lihakset pääsi jonossa ollessa kylmettymään oikein huolella. Tehtiin se strateginen ratkaisu, että lekapisteessä punnerrettiin se 30 punnerrusta, jotta päästiin tämän jonon ohi pyörittämään traktorinrenkaita ja jatkamaan vähän nopeammin matkaa. Sitten sitä armasta pölliä raahattiin hernerokkasumussa (näkyvyys about 5 metriä) kivikkoista rinnettä alas ja toivottiin, että pysyttäisiin radalla. Kaikki ei pysyneetkään, koska ratanauhaa ei ihan aina nähnyt siinä harmaudessa. Kahdeksantena haasteena oli perinteinen tukinkanto. Ysihaaste zik-zak antoi vielä mahdollisuuden vuorottelevaan nousuun ja laskuun rinteessä, mutta tämä ei tuntunut enää pahalta, kun oli sen mustan rinteen noussut ja selättänyt! Zik-zakin jälkeen kymppihaasteena Lapland challenge, suopungin heitto ja voin nyt sitten kehua, että mua voi pyytää porohommiin koska vaan ;-) Vielä hetken matkaa laskettiin tunturia alas ja lopulta haasteeseen nro 11, saatiin se ekana haasteena ollut lammikko uida vielä pituussuunnassa. Ekan kolmanneksen ajattelin, että täähän tuntuu kivalta, ihan perus kesäuinti ja vesi lämpimämpää kuin ilma. Sitten alkoi lapojen välistä krampata, mutta parina ollut pikkusisko oli kartalla ja tsemppasi mut maaliin asti, armas pölli toimi tässä kohtaa hetken kellukkeena, niin sain krampin pois. Nousu lammesta, mitallikuksa kaulaan, edustava valokuva suohirviöistä maalissa ja sitten vaihtamaan kuivat vaatteet, ajomatka "kotiin", kuuma sauna ja lepoa ennen iltajuhlaa. Ja se mahtava fiilis vielä viikko kisan jälkeen, me selvittiin!!! Kyllä sitä tunnetta muistellessa on tullut kyyneleet silmiin. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen ja voin lämpimästi suositella muillekin. Iso kiitos järjestäjille, kanssakisaajille ja omalle parille, pikkusisko Tanjalle :-) Niin ja tietty kotijoukoille, etenkin omalle miehelle, joka piti kodin pystyssä sen aikaa, kun vaimo vietti urheilulomaa toisella puolella Suomea.




Kuva: Facebook


Klo 9 käytiin ilmoittautumassa ja hakemassa pölkky nro 57 <3


Varusteet valmiina
Maalissa. Sitten ihan pikku laittautumista iltajuhlaan...
Enemmän kuvia kisoista mm. Facessa Levi NYT ja Arctic Challenge -sivuilta sekä Lapland Imagen sivuilta, tunnelmia koko Levi Outdoor Fest-tapahtumasta täältä

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Levillä

























Lähdettiin pikkusiskon kanssa Leville tarkoituksena osallistua ke 29.7. Arctic Challenge-kilpailuun ja Levi outdoor festiin Levi Outdoor Festiin. Tietty myös siskosten laatuaika on plussaa, 11 tuntia suuntaansa autossa kaksistaan antaa kummasti tilaisuuden kaikenlaiseen mielipiteenvaihtoon:-) Saavuttiin tänne Sirkkaan eilen klo 18 maissa about 1000 km ajomatkan jälkeen ja tänään oltiin klo 8 reippaina Levi-tunturin juurella, koska päätettiin tehdä kevyt aamulenkki valloittamalla Levin huippu. Sateessa ja tuulessa ei hyttyset kiusanneet, ja vaikka ylämäessä usko oli koetuksella, oli kahden tunnin reippailun jälkeen olo mahtava (ja nälkäinen)!!! 










perjantai 28. marraskuuta 2014

Elämästä. Käyttöohjeista. Pyykkikoneesta, jonka nukkasihti ei vetänyt enää yhtäkään roskaa.

On se jännää, että kaikkeen on olemassa käyttöohjeet, elämäänkin, mutta siitä huolimatta ensin pitää vaan itsepäisesti kokeilla tehdä oman päänsä ja omien mielihalujensa mukaan, hakata päätä seinään, kun ei mieleisellään tavalla pääsekään haluamaansa lopputulokseen ja sitten nöyrästi ottaa ne hiivatun käyttöohjeet käteensä ja toivoa, että saa jutun vielä toimimaan ja ettei ole tapahtunut niin isoa vahinkoa, että takuu ei korvaa ja korjaa. Minä itsekin olen ollut elämässäni itsekäs ja itsepäinen, lukenut käyttöohjeita, mutta kokeillut kuitenkin omalla tavallani, hakannut päätäni seinään, korjannut ja kompuroinut. Siivonnut jälkiä, kun pyykkikone kusee vedet lattialle, koska en mukavuudenhalussani putsaa nukkasihtiä vaikka ohjeessa niin sanotaan (tarkistin myöhemmin ja senkin ruotsinkielisestä ohjeesta, koska suomenkieliset oli hukassa), ollut inhottava toisille ja ihmetellyt sitten pöyristyneenä kun metsä vastaan just niin kuin sinne huutaa, käyttäytynyt kehnosti ja vaatinut toista kuitenkin käyttäytymään niin kuin elämän käyttöohjeissa neuvotaan. Ollaan me ihmiset jänniä kapistuksia. Vaikka niin aikuisia, niin loppujen lopuksi me ollaan niitä Taivaan isän keskenkasvuisia taimia. Niin se yksi Taimi-mummu joskus kaksitoista vuotta sitten vanhainkodissa sanoi "Minä olen Taimi, en koskaan ole valmis, vaan aina Taivaan Isän Taimi". Onneksi se Taivaan Isä pitää Taimista ja taimistaan huolen silloinkin kun pitää nöyrtyä ja taipua sen asian edessä, että ihminen on mukavuudenhaluinen hölmö jonka on helpompi syyttää kaikkia muita kuin itseään siitä, että elämä kolhii. Ja ne kodinkoneet; niiden kanssa tulee hyvällä tuurilla vastaan vakuutusyhtiö.

Kuva: Pinterest