Tänä vuonna ei tammikuun jälkeen ole tullut kunnosta huolehdittua. Kuulun siihen sakkiin, joka murheissaan sortuu lohtusyömiseen. Yhtäkkiä salaatit, kevyttuotteet ja kohtuullinen herkuttelu ei vaan kiinnostanut yhtään, oli paljon houkuttelevampaa joka ilta marssia popcornkipon tai jäätelökulhon kanssa telkun eteen surkuttelemaan. Tätä on siis jatkunut pian 9 kuukautta. Keväällä polkupyörällä töihin sotkeminen 6 km kaksi kertaa päivässä ja viisi kertaa viikossa sentään piti vielä huolen jonkinlaisesta yleiskunnosta, mutta nyt siirryttyäni iloiseksi Fiat Puntoilijaksi, ei tule polkupyörään koskettuakaan.
Nyt kuitenkin vaa'an näyttäessä 70 kiloa, eli 8 kiloa enemmän kuin tasan vuosi sitten, vaatteiden krinnatessa ja farkkujen jäädessä puoleen reiteen on hyväksyttävä tosiasia, että asialle on pakko tehdä jotakin. Mallia "Kuivan kesän orava" en enää halua olla, mutta tottatosiaan olisi mukavaa mahtua kunnialla niihin farkkuihin joihin mahtui vuosi sitten. Kun olo on muutenkin kurja, olisi kiva jos ei tarvitsisi vielä masentua peilikuvaansa katsellessa. Tai leikkiä farkut jalassa muffinsia jenkkakahvojen tehdessä iloisen pelastusrenkaan vyötärölle. Ja nyppiä niitä kirottuja farkkuja ylös jatkuvasti, koska ne on niin kireät, että tulee sama ilmiö kuin liian kireiden sukkahousujen kanssa, pikkuhiljaa huomaat niiden rullautuva alaspäin. Ensi kesänä toivon näyttäväni taas sutjakalta itseltäni, en vihreässä uimapuvussa jättimäiseltä päärynältä. Olen nimittäin luullut olevani vartalonmalliltani H. No ilmeisesti tämä pyöristyminen vaikuttaa kroppaani niin, että hoosta tulee A, kotoisammin päärynä.
Hyvästi siideri, hyvästi popcorn ja jäätelö. Tervetuloa uudet ystäväni kukkakaali, porkkana ja salaatit. Pitänee taas iltojen pimettyä kaivaa autotallista sinne piilotetut sauvakävelysauvat. Ei niillä päivänvalossa sentään kehtaa köpötellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti