maanantai 3. lokakuuta 2011

Tästä se alkaa.

Hah. Hmph. Öh.

Ei ole helppoa aloittaa uutta blogia, ei vaikka usein tuntuu, että olisi vaikka mitä kirjoitettavaa. Oikeastaan suurin ongelmani on päättää minkä haluan jakaa muiden kanssa ja minkä haluan pitää omanani. Sitten pitäisi määritellä kenelle tämä on suunnattu ja mistä sellaisesta kirjoitan joka kiinnostaisi lukijoita? Käsityöblogia en voi pitää, käden taidoista kertoo paljon se, että olen kutonut samaa viininpuna-valkoraitaista kaulahuivia vuodesta 2001. Ompelukoneen omistan, koska äitini antoi sellaisen häälahjaksi vuonna 2005, sillä olen korjannut tasan kaksi takkia, yhdet kurahousut ja ommellut neljä koristetyynynpäällistä ja kahdet verhot. Niin no, lyhensinhän minä Ellokselta tilatut paneeliverhot (20 kpl, pituus muka 220cm, todellisuudessa tuo 220cm+/-5cm) joista nerokkaasti päätin vain kaikista kääntää saman verran, koska oletuksena oli se, että ne on kaikki saman mittaisia. Eipä ollut. Nyt olohuoneessa on 20 paneeliverhoa joiden mitta on 215cm+/-5cm. Leivonta-tai ruuanlaittoblogi on yhtä tuhoon tuomitu. Kukaan ei taatusti halua lukea siitä miten voi tuhannella ja yhdellä tavalla yhdistellä makaroonia ja jauhelihaa tai makaroonia ja sitä samaista jauhelihaa. Ottaen huomioon, että rajallinen ruuanlaittotaitoni on yhdistetty kolmeen nirsoon lapseen ja vielä nirsompaan mieheen, on suoranainen ihme, että lapsilla ei ole riisitautia tai he ovat edes elossa. Leipoa osaan, mutta ollaanko rehellisiä? Kukaan ei jaksa valokuvata voisilmäpullia. Tai kukaan ei ainakaan jaksa lukea blogia joka on pyhitetty kyseiselle leivonnaiselle ja sen sisaruksille, korvapuustille ja pullapitkolle. Muotiblogi on täysin tuhoon tuomittu idea, sillä ainut bloggaaja joka osaa kirjoittaa muodista, vaikka itse pukeutuu itseni tavoin lähes pelkkään mustaan ja harmaaseen, on Olivia-lehteen kirjoittava Stella, jonka tyylistä ja blogista tykkään ihan hirveästi.

Jos kirjoittaisin nyt vaikka aluksi siitä, kenen elämän merkeistä kirjoitan? Katsotaan sitten mihin suuntaan tämä blogi alkaa kasvaa. Olen 30-vuotias nainen Satakunnasta. Perheeseeni kuuluu valloittavan persoonani lisäksi mieheni ja kolme lastamme, jotka ovat syntyneet 2005, 2007 ja 2009. Karvojen levittämisestä asuntoomme huolehtii kääpiöpinseripoika. Asumme toistakymmentä vuotta sitten rakennetussa omakotitalossa joen rannassa. Yritän vapaa-aikanani epätoivon vimmalla laittaa nurkkia kuntoon lasten huolehtiessa siitä, että hetki sitten laitettu yksivärinen tapetti ei taatusti viikkoa kauempaa ole yksivärinen ja kalusteetkin on järjestään tuunattu iloisemmiksi tusseilla tai vahaväreillä. Oikeastaan vapaa-aika menee paljolti lasten ja parisuhteen ehdoilla. Turhanaikainen räpistely omaa minuutta etsiessä alkaa olla hiljalleen ohi kun olen ymmärtänyt, että elämä on tässä ja nyt. Aikansa voi käyttää pilvilinnojen maalailuun, mutta lopulta onnellisuus ei ole päämäärä vaan elämäntapa. Mutta onhan tämä elämä muutakin kuin perhettä ja kotia. Työskentelen sairaanhoitajana ja rakastan musiikkia, kesää, kivoja vaatteita ja ruuanlaittoa. Olen koukussa muutamaan blogiin, niiden lukemiseen menee enemmän aikaa kuin edes saisi. Iltaisin käperryn mieluiten sohvalle tai leffahuoneen löhötuoliin katsomaan leffoja miehen kanssa tai sitten luen. Nopeasti ja paljon.

Oikeastaan pääset tutustumaan sielunelämääni parhaiten, kun listaan 25 asiaa, jotka saan itsestäni paperille. No ruudulle.

1. Rakastan ruokaa. Kaikkea ruokaa. Elän syödäkseni.

2. Vihaan liikuntaa. Liikun satunnaisesti vain koska liikkuminen mahdollistaa syömisen useammin.

3. Rakastan olla äänessä. Oli sitten kysessä karaoke tai työpaikan kahvihuone. Harvemmin kuitenkaan sanon mitään asiallista. Toisaalta small talk ei minulta onnistu enkä todellakaan ymmärrä kysyä toiselta "mitä sinulle kuuluu" tai muuta asiaankuuluvaa. Onneksi eivät osaa ystävänikään :-D

4. En halua näyttäytyä uimapuvussa/bikineissä julkisesti. Ennemmin ajan pääni kaljuksi. Ja uin altaanmitan tai kaksi kiehuvassa ruokaöljyssä

5. Olen suurpiirteinen ja pikkujuttujen pipertäminen ei ole millään tavalla alaani. Pilkunviilaamisen ja yksityiskohtien hiomisen jätän suosiolla muille. Jos rakentaisin aitaa, tekisin ehkä yhden tolpan rakkaudella ja siitä tulisi hienoin tolppa ikinä ja sitten musertuisin sen tosiasian edessä, että niitä kirottuja seipäitä pitäisi veistellä vielä muutama sata lisää ennen kuin aita on valmis.

6. Töissä potilaat kyselevät synnyinmaatani ja kehuvat miten hienosti osaan puhua suomea. What can I say? Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa. Vanhempiani suomalaisempia saa hakea. Vai olisinko sittenkin 175 senttinen kiinalainen? Venakko? Mongoli? Tosin hurjia huhuja venäläisyydestäni liikkuu. Enkä niiltä huhuilta täysin halua siipiä katkaistakaan, koska asiasta on saatu pikkusiskon kanssa monta hyvää keskustelua ja käytännön pilaa aikaiseksi.

7. Kesän lähestymisen tietää siitä, että kasvoni peittyvät pisamista.

8. Perhe on kaikki kaikessa, erityisesti lapset, mies ja sisarukset. Ken uhkaa läheisiäni, saa tuntea vihani. Perheen kanssa voin olla aito oma itseni. Perheeni harmiksi.

9. Voisin jättää kevyesti työni terveysalalla ja alkaa vaikka radiotoimittajaksi. Mikä tahansa luova ala olisi lähempänä sydäntä.

10. Koska töissä pitää olla sosiaalinen, empaattinen ja herttainen, valitettavasti kotioloissa en jaksaisi millään olla työminän kaltainen. Kiukuttelen, olen erakko enkä millään jaksaisi enää ottaa kenenkään murheita kannettavakseni.

11. "Olisi upeaa olla äitinä yhtä hyvä, oikeamielinen, hymyilevä ja lempeä kuin Pieni talo preerialla-sarjan äiti rouva Ingals, mutta niin monen äidin tapaan haparoin polullani, karjun, lipeä ja horjun". Näillä sanoilla joskus jossain lehdessä eräs äiti kuvaili omaa äitiyttään ja tunsin sillä hetkellä, että joku ymmärsi.

12. Rakastan lapsia, vihaan raskaana olemista. Joka vielä kerran tulee sanomaan, ettei raskaus ole sairaus ja että raskaana ollessaan säteilee, saa nyrkistä.

13. Olen keskivertoa vapaamielisempi enkä ole ensimmäisenä tuomitsemassa ihmisiä, jos en muuta ole elämäni aikana oppinut, niin ainakin sen, että kenestäkään ei voi ulkonäön perusteella sanoa millainen ihminen todellisuudessa on.

14. En osaa rentoutua ja olen kärsimätön. Katson lempisarjani pikakelauksella ja elokuvissa istuminen on tuskaa, koska en pääse välillä tekemään jotain muuta tuikitarpeellista. Jos joudun istumaan hiljaa aloillani liian pitkään, tunnen pakonomaista tarvetta tehdä itselleni etulohkon lobotomian tunkemalla lyijykynät sieraimiini ja lyömällä pääni pöydän reunaan.

15. Itken helposti kun kuulen musiikkia josta pidän. Tai no. Itken helposti. Usein. Kaikesta.

16. Muistan ihmisten kasvot, en nimiä. Potilaista muistan potilaspaikan ja vaivan, joten häpeällisen usein tulee puhuttua ihmisistä nimen sijaan kutsuen häntä "ysihuoneen peräpukamaksi"...

17. Jos juon, juon heti liikaa. Tunnen rajani vasta kun olen sen ylittänyt. Onneksi satun olemaan humalassa hillittömän hauska ja erityisen hurmaava. Valitettavasti tuo humalan aiheuttama itsetunnonpuuska hiipuu aamuun mennessä.

18. Huumorintajuni on sairas ja kaksimielinen. Henkiseltä kehitykseltäni vastaan 15-vuotiasta teinipoikaa.

19. Viimeiset 6,5 vuotta ole herännyt 3-10 kertaa yössä. Ajoittain olen melko väsynyt.

20. Pelkään yksinäisyyttä, mutta kaipaan omaa tilaa. Parisuhde ja lasten saaminen on ollut melkoisen kasvattava kokemus :-)

21. Haluan asua vanhassa isossa maalaistalossa, mutta samalla haluan palveluiden olevan lähellä. Mistä löytyisi vanha kansakoulu/hirsitalo keskeltä kaupunkia? Kuka voi auttaa, kenelle voi soittaa?

22. Kesä on parasta mitä tiedän. Miksi lapsuudessa paistoi aina aurinko? Sellaisia kesiä kaipaan, mutta ylipäätään saa olla vaikka sateista kunhan on lämmintä.

23. Pelkään pimeää ja nukkuessani varpailla pitää aina olla peitto ja vaatekaappien ovet kiinni etteivät möröt nappaa. Kauhuelokuvia en uskalla yksin katsoa. Enkä aina kaksinkaan.

24. Olen huono kokki. Reseptien kanssa ruuanlaiton luulisi olevan helppoa, mutta kun on näin suurpiirteinen, ei aina jaksa niin tarkkaan mittailla ja vatkailla.

25. Olen viimeisen vuoden aikana tapetoinut asuntomme seinät parhaimmillaan kahteen kertaan koska en osaa päättää mikä olisi hyvä. Ainut huone johon ei aio koskea kymmeneen vuoteen on 3,5 metriä korkea olohuone jonka tapetinpoisto, pohjatyöt ja uudelleentapetointi viritelmällä ruokapöytä & A-tikkaat oli minulle ja puuhailuani sivusta seuranneille läheisilleni hiuksianostattavan jännittävä kokemus.

2 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Ei mulla taida paljon omaa elämää olla, kun käyn täällä katsomassa monta kertaa päivässä, että onko uutta tullut...;D

Katja kirjoitti...

Hei paljonko mulla on elämää kun mietin mistä seuraavaksi kirjoittaisin enkä edes keksi. Onko asiatonta alkaa purkamaan työpäiviensä sisältöä blogissa?