Arctic Challenge Levi 2016

Piti tovin aikaa pureskella ennen kuin aloin kirjoitella jo perinteeksi muodostuneesta kaikkien aikojen toisesta Arctic Challengesta. Heinäkuun pikku kesälomapätkä oli varattu vain ja ainoastaan Levillä 23.7. pidettävää Arctic Challengea silmälläpitäen ja kisapariksi valikoitui nuorin sisko. Majoittumispaikaksi valikoitui lopulta Break Sokos Hotel Levi ja täytyy sanoa, että sijainti ja hinta oli kohdillaan ja henkilökuntakin kullan arvoista. Saavuttiin Leville perjantai-iltana ja hotellilta oli lyhyt matka tepastella tien toiselle puolelle tutustumaan kisapaikkaan ja fiilistelemään seuraavan päivän koitosta. Kisatoimisto oli meidän hotellin alakerrassa joten ehdittiin vielä perjantaina käydä hakemassa liput, laput ja puuhapussi sekä Arctic Superfoodsien patukat makusteltaviksi. 

Meidän lähtö oli vasta viimeisenä, joten ehdittiin aamusella hienosti tankata hotellin aamupalapöydässä, hakea kisanumerona toimiva 9 kilon pölli nro 222, käydä kannustamassa kaksi ekaa lähtöä ja tankata vielä lisää sekä ostella hirveällä hädällä juomavyö kisaan hätävaraksi. Sää oli totaalinen vastakohta viime vuoden kisapäivään verrattuna, nyt aurinko paistoi täydeltä terältä ja ilma oli läkähdyttävä!

Reitti oli rankempi kuin viime vuonna. Heti lähdössä oli tuttu paskalammen ylitys, sitten kiivettiin muutaman ison kelan yli ja ryömittiin ali ja sitten alkoi se hapottava osuus, eturinteen nousu. Tänä vuonna ei enää tullut yllätyksenä tämä nouseminen, fiilis oli vähän semmoinen, että koska viime vuonnakin selvittiin niin miksi ei tänäkin vuonna. Nousun jälkeen oli viime vuodelta tutut ja turvalliset jätelavat, ekassa puruvesilillua, toisessa turvevesimönjää. Viilensi kivasti nousun jälkeen. Tästä jatkettiin rengashaasteeseen, jossa päästiin hakkamaan lekalla renkaita paikasta A paikkaan B, vetämään kaveria ja sitä pölkynketaletta pulkkana toimivan renkaan kyydissä ja kierittelemään hävyttömän painavia renkaita. Täytyy myöntää, että meidän pelastukseksi koitui se, että siellä joukossa oli yksi traktorinrengas, yritettiin saada se isompi tapaus liikkelle, mutta koska kumpainenkin ollaan kolmen lapsen äitejä, tuli fiilis, että jos jatketaan sitä ponnistelua, löytyy jalkojen välistä kohta ulos pullahtanut kohtu, se painoi ihan simona. Siispä yhteistuumin todettiin, että säästetään kanssakilpailijoita pahoinvointikohtaukselta ja pidetään synnytysvärkit sisällämme ja siirryttiin sen traktorinrenkaan kimppuun. Kun rengashaaste oli suoritettu, suunnattiin suon kautta ryömimään mäkeä ylos erinäisten verkkoesteiden alla. Konttaamisen aikana oli hyvää aikaa fiilistellä edessä olevaa Wordl Cup-rinteen kiipeämistä. Ja taas sama mantra; koska selvisin siitä viime vuonna, siitä selvittäisiin tänäkin vuonna. Ja selvittiinhän me. Kyllä siinä muutama hörppy urheilujuomaa piti ottaa, mutta selvittiin. Kaiken nousun jälkeen leppoisaa kivien kantamista, vähän mäkeä alas ja taas ylös. Tämä kolmas nousu pääsi kyllä yllättämään, kummasti alkoi huumori haihtua hikiveden mukana taivaan tuuliin kohti polttavaa aurinkoa. Hetkellisessä epätoivossa totesin kisakaverille, että joskos painaisin pääni isolle kivelle ja pikkusisko pamauttaisi sillä kisapöllillä minulta hengen pois, mutta kyllä se nousu lopulta loppui vain jotta edessä olisi monkey tire challenge, eli kotoisammin päästiin roikkumaan telineillä. Maailman kehnoimmat rinta- ja selkälihakset omaavina päädyttiin tekntiikkaan, jossa kannoin pikkusyssen olkapäilläni läpi radan ja itse kevitin ottamalla tukea viereisestä aidasta. Sääntöjen mukaan rata oli laillisesti suoritettu, kunhan koko radan kädet pysyivät tangoilla ja renkailla, eli pikku kevitys sallittiin. Mikäli se rata olisi pitänyt suorittaa puhtaasti roikkumalla, sätkittäisiin siellä yhä... Tätä estettä jännitin ehkä eniten juuri koska tiesin heikkouteni. Radan suorittamisen riemua ei kauaa kestänyt, kun piti suoriutua tukinkannosta. Viime vuonna kyseinen rasti oli pala kakkua, tänä vuonna oli huumoriarvoa lisätty korvaamalla viime vuoden kuivat tukit vastakaadetuilla tukeilla, joiden paino lähenteli muutaman kuolemansynnin yhteenlaskettua painoa. Ratavahti vinkkasi viisaasti odottamaan seuraavaa kisaparia, jolloin saatiin kannettua tukki kimpassa läpi radan, tosin tiukkaa teki neljän naisenkin kesken kantaa se tukki paikalleen. Vielä ennen maalia suoritettiin tulihaaste ja ennen lampeen pulahtamista piti rei'itetyllä ämpärillä kipittää sanko täyteen vettä, sitten vika uinti joka tänä vuonna tuntui taivaalliselta kuuman kymmenen kilsan päätteeksi. Täytyy myöntää, että siinä kohtaa vaan fiilisteltiin sitä miten maali häämötti edessä eikä edes pidetty kiirettä! Maaliin päästyä ihanainen Leena pujotti kuksat kaulaan, saatiin palautusnaposteltavaa Arctic Superfoodsilta, napattiin edustava kuva suohirviöistä ja homma oli taputeltu pakettiin. En tiedän jäätyikö aivot, koska en kuollakeenikaan muista, missä kohtaa oli se haaste, jossa piti pulahtaa siihen jäätävänkylmään ojantapaiseen, jossa piti alittaa se joku verkkokin? Joka tapauksessa vesi oli niin kylmää, että hetkeksi unohtui se paahtava kuumuus! Jännä muuten se fiilis, kun kisa on ohi; sitä on odottanut ja fiilistellyt ja kun pääsee maaliin, tulee olo, että tässäkö se oli. Vaikka oli miten rankkaa ja vaikka sitä maalia odotti kuin kuuta nousevaa, se tunne vaan tulee. Ensin helpotus ja sitten, että mitä nyt? No ainakin ensi kesänä Arctic Challenge 2017. Luotto on kova, että Peipon Laura sen taas kyhää meidän iloksi ja kidutukseksi.

Niin, mitenkäs se palautuminen? Koska Levin sää pisti parastaan, seuraavana aamuna noustiin portaita tunturiin, vaikka täytyy sanoa, että alkuun ei askel ihan noussut siihen tahtiin kuin pää olisi vienyt. Lisäksi päivään mahtui pyöräilyä (Levillä on huikea mahdollisuus lainata polkypyörä käyttöönsä ihan ilmaiseksi) ja uintia. Kaikesta tankkauksesta huolimatta kävi niin kiperästi, että kisapari joutui  maanantain ja tiistain välisenä yönä sairaalaan rasituksen takia, mutta tästäkin selvittiin lopulta säikähdyksellä. Tämä ihan vaan varoituksen sanana teille, jotka päätätte osallistua ensi kesänä. Rata on raaka, vaikka olisi ennen kisaan osallistumista urheillutkin ja huhu kertoi, että tänä vuonna keskeyttäneitä oli enemmän kuin vuosi sitten.

Loppuun vielä vähän kuvamateriaalia. Miinuksena, että suurin osa kuvista on otettu ekoista lähdöistä, eli tästä suohirviöstä ei ole kauheasti kuvatodisteita matkan varrelta. Ensi vuodeksi toivoisin, että vikojen lähtöjen tyyppejäkin kuvattaisiin vielä radan varrellakin, ei ainoastaan lähdössä ja maalissa. Harvalla on mukana oma kuvaaja, joka jaksaisi jolkotella mukana challengepisteeltä toiselle ja vaikka muiden kuvista on mukava fiilistellä kisatunnelmia, olisi omat ilmeet myös näkemisen arvoista kamaa ;-)

Ja tässä kohtaa iso kiitos Lauralle ja etenkin VAPAAEHTOISILLE sekä KANSSAKISAAJILLE!!! Radalla ja haasteissa oli vapaaehtoisia työntekijöitä, joiden kannustus ja iloinen tunnelma auttoi jaksamaan ainakin yhtä paljon kuin oma pari ja kanssakisaajien kanssa käydyt mahtavat keskustelut. Tänä vuonna vapaaehtoiset olivat hommaansa perehtyneitä ja sitoutuneita upeita valoisia tyyppejä, joista paistoi aito välittäminen kisaajista. Erityislämpöinen kiitos tukkihaasteen valvojille ja vesisankohaasteen valvojaneidolle! Te kaikki loitte fiiliksen jaksaessanne kannustaa myös viimeisten lähtöjen kisaajia <3

Tässä kohtaa on vielä aluspaidat valkoiset ja hiukset kuivat!

Meidän 9 kilon rakkaus, pölli nro 222.

Mitä v****a, vielä puolet jäljellä?!?

Toka lähtö valmiina tositoimiin.

Levi antoi parastaan!

Lammesta vähän vettä pois ennen uintia...

Kohta saadaan pakettiin tämä kisa, fiilis jo vähän haikea. Mutta vesi lämmintä kuin linnunmaito.

Ja tässä linkkejä mahtaviin kuviin, kuvaajina huippulahjakkaat Arctic Film Crewn ja All About Laplandin tyypit. Tsekatkaa!!!

Akilleen kantapää

Uskallan väittää, että syön suhteellisen terveellisesti ja tasapainoisesti, etenkin nyt kun olen huomannut saliharjoittelun myötä, että sillä mitä suuhusi pistät on vaikutusta myös siihen mitä lihaksille tapahtuu. Näin siis päivällä. Mutta ne yöt! Olen saanut jo lapsuudenkodista vahvan mallin, että kun yöllä herätään, marssitaan jääkaapille ja syödään ainakin se yksi kipollinen jogurttia. Yleensä tosin mun nimeä kyllä huutelee karkit, keksit, sipsit ja piirakat. Jos ei muuta löydy, niin syön lasten suklaavanukkaat. Tai vaikka paistettua jauhelihaa. Kaikki maistuu. Sitten vastaavasti aamuisin ei maistu oikein mikään muu kuin kahvi. Ei voi käsittää. Miksei voi vaan nukkua niin kuin muut ihmiset?!?

Kuva: Pinterest

Uusi vuosi, mikä upea tilaisuus kompuroida niin monilla uusilla tavoilla

Loppuvuosi 2011 oli aika hiljaista täällä blogiosastolla. Syy omaan vetämättömyyteen ja ainaiseen väsymykseen löytyi kilpirauhaskokeiden myötä, diagnoosina kilpirauhasen vajaatoiminta ja tähän sitten aloitettiinkin lääkitys. Joskos sitä energiaa riittäisi taas täällä bloginkin puolella. Eikä tämän bloginkaan niin väliä, mutta olisi ihanaa kun koko ajan ei olisi niin löysä olo ja vihdoin kotona ja töissäkin jaksaisi entiseen tyyliin!!!

Kokeiltuani kaikki vanhat farkut läpi ja todettuani, että edes Levi's Curve ID ei onnistu naamioimaan levinnyttä takalistoani, totesin, että nyt kun lääkityskin on kunnossa (ehheheehheeheee), on hyvä tilaisuus muuttaa elintapojaan ihan oikeasti eikä vain löpistä ja kuvitella, että kolmekymppisenä voi yhä syödä samaan malliin ja pysyä kunnossa ilman suurempaa vaivannäköä kuten vielä viitisen vuotta sitten. Siispä pikkuhiljaa yritän opetella taas kasvisten käyttöä, vähentää lihansyöntiä (meikäläisellä nimittäin kuluu lihaa eri muodoissa about 400 grammaa päivässä!) ja koittaa joskos vaikka vielä oppisin hölkkäämään. Tänään varasin kuntosaliohjausajan ja tarkoitus olisi aloittaa ekaa kertaa elämässä kuntosaliharrastus. Tunnetteko kylmyyden? Helvetti nimittäin jäätyi juuri.

Valivalivalivaa

Pitkä blogihiljaisuus. Joskus vaan kaikki kakka kasaantuu samalle vuodelle. Tuskin alkuvuoden karmeudesta on henkisesti selvitty (ja raajarikko olen edelleen)  kun lisää pukkaa. Entisen Duracell-pupun vetämättömyyden syyksi selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta johon aloitettiin lääkitys ja huomenna on edessä niinkin mukavaa toimintaa kuin endometrioosin poistoa ja munanjohtimen rassaamista tähystyksessä. Toivon totta tosiaan, että mihinkään munanjohtimen poistoon ei tarvitsisi ryhtyä. Nyt vielä iski joku freaking virustauti, yskin, tuhisen ja valitan peiton alla ja yritän parantua parhaani mukaan huomiseksi. Esimerkillisen sairas kirurginen sairaanhoitaja. Valivalivalivaa.

Toinen maailmanloppu, nuorimmaisella pömpiäisellä on alkanut yllättäen ilmestyä nokkosihottumaa mehun juomisen tai karkkien syömisen jälkeen. Joulun jälkeen mennään lääkärille hakemaan lähetettä allergiakokeisiin, joku väri-tai lisäaine se on. Raukka makuri itkee kun mehut ja namit on pannassa :-( Maailma ei kaadu siihen, että ei saa karkkia tai mehua, mutta yritäpä välttää nykymaailmassa väri-ja lisäaineita...

Katjalla keittää... Ruuasta ja paheista

Elettyäni tässä muutamat viikon enimmäkseen erilaisilla kasvissosekeitoilla ja partasuun turkkilaisella jogurtilla voin todeta ettei paino ole tippunut mitenkään huimasti (punnituspäivä huomenna), mutta turvotus on kyllä vähentynyt. Tänään pistin elämän risaiseksi ja Citymarketissa DrPepper Diet-colan perässä luuhatessani ostin myös pussin Pirkka Borch-keittoa. Sekaan ripaus suolaa, on hyvää :-) Punajuuriruuat on herkkua, mutta olen aivan liian mukavuudenhaluinen kovinkaan usein niistä mitään laittamaan, sillä niiden valmistaminen on aivan liian punaista puuhaa :-D

Liikunnanvihaajan blogissa oli aiheena colajuomat ja tunnustan olevani myös koukussa DrPepperiin. Tähän asti himoani on jarruttanut se, että siitä ei ole ollut light-versiota Suomessa, mutta eikö pirun Citymarket ole ottanut sitä valikoimiinsa! Luojan kiitos en ole löytänyt aitoja ja alkuperäisiä Jelly beanseja ei vielä löydy kuin Ruåtsinlaivalta eikä siellä tule käytyä kovin usein.

Lauantai-illan huumaa

Ajelin torstaina Huitsin Nevadaan lasten kanssa, kyläiltiin kummipojan perheen luona ja sitten mentiin äipälle ja iskälle (kotoisammin mummulaan) yöksi. Lapset jäivät sinne viikonlopuksi Veeran somasti kysyttyä mummulta, että "Mummu, voitaisiinko me jäädä tänne kahdeksi yöksi niin äiti ja isä saisi olla kaksistaan". Perjantaina mummun ollessa töissä painottivat sitten kaikki muksut, että äiti EI saa kanssa jäädä mummulaan viikonlopuksi. Oli ilmeisen raskasta, että äidin ollessa paikalla mummulassa on tismalleen samat säännöt ja kuri kuin kotonakin. Illalla ajelin siis yksin kotiin ja mässäsin jätskillä, meillä oli leffailta kaksistaan. Tänään saatiin nukkua pitkään, käytiin kaupungilla kahvilla ja äsken lenkillä Isometsän puskissa.

Säästyi muuten kivasti rahaa kaupungilla kun ei raaskinut ostaa mitään, koska ennen kaupungille lähtöä maksoin kasan laskuja. Ihan niin kuin olisi shoppaillut saamatta mitään tilalle, kummallista miten puhelinlaskujen maksaminen ei nostata mielialaa niin kuin vaatteiden ostaminen?

Mutta sitten päivän positiivinen pamaus: Olen oikeastaan pari viikkoa jo tarkkaillut mitä höttöä suuhuni laitan ja tietoisesti välttänyt jatkuvaa leivän pupertamista, sillä leipä runsailla rasvaisilla päällisillä ja kaikki suolainen ja rasvainen kuten sipsit on meikäläisen pahe, ei niinkään makeat jutut. Itse asiassa sen jälkeen kun vaihdoin kaupan maustetut jogurtit kuukausi pari sitten luonnonjogurttiin ja Lindahlin partasuu-ukon Turkkilaiseen jogurttiin, ei ole ollut hillitöntä makeanhimoa laisinkaan ja mummulassa syöty hedelmäjogurtti sai hiukset nousemaan pystyyn makeudellaan. Toki joskus tekee suklaata mieli, mutta karkit ja pullat ei lennä ajatuksissa non-stoppina. Aamulla kävin vaa'alla ja kropasta on lähtenyt nesteitä 1,5 kg :-) Itse asiassa vielä viikko sitten vaivannut pömppövatsa ei ollut aamulla ollenkaan niin silmiinpistävä. Tai ehkä kuvittelen? Vielä kun pääsisi leukaperissa ja poskissa kukkivasta hormonäppyrykelmästä eroon. Otan ilolla vinkkejä vastaan...