...ja jäitä porstuaan.
Viikonloppu oltiin mummilassa, jossa riitti lunta ja pakkasta. Lapset nautti ja itsekin ehdin lukea yhden kirjan kannesta kanteen mummin pitäessä huolen porisevista lihapadoista :-) Suurin ongelma oikeastaan mummila/mummulareissuissa on se, miten sovittaa yhteen kodin ja isovanhempien säännöt, tuntui, että etenkin Matias oli koko ajan kokeilemassa miten pitkälle voi mennä sääntöjen uhmaamisessa ja se tuntui tosi raskaalta vääntämiseltä. Välillä jo huomaan miettiväni sitä millaista elämä on sitten kun talossa on murkkuikäisiä... Samalla kuitenkin yritän lohduttautua sillä, että oman iän karttuessa karttuisi myös viisaus ja kärsivällisyys.
Täällä kotona uusi viikko aukeni lumisena ja kylmänä, saas katsoa mihin suuntaan mittarin lukemat lähtee liikkumaan loppuviikkoa kohti. Toisaalta toivon, että lumi vielä kerran sulaisi, toisaalta sitten, että luminen kurjuus alkaisi. Ettei olo olisi niin kuin löysässä hirressä pakkasen vääjäämätöntä kiristymistä odotellessa. Ai kuinka niin kylmyys ei ole minun juttuni?
Tämä viikko tuo tullessaan jo kauan odotetun uuden työn alkamisen, mahaa alkaa jo kipristellä ihan tosissaan, torstai on ovella ennen kuin huomaankaan ja jo huomenna koira pääsee eroon pähkylöistään ja toivottavasti tämän myötä sisälle merkkaamisesta.
Viikonloppu oltiin mummilassa, jossa riitti lunta ja pakkasta. Lapset nautti ja itsekin ehdin lukea yhden kirjan kannesta kanteen mummin pitäessä huolen porisevista lihapadoista :-) Suurin ongelma oikeastaan mummila/mummulareissuissa on se, miten sovittaa yhteen kodin ja isovanhempien säännöt, tuntui, että etenkin Matias oli koko ajan kokeilemassa miten pitkälle voi mennä sääntöjen uhmaamisessa ja se tuntui tosi raskaalta vääntämiseltä. Välillä jo huomaan miettiväni sitä millaista elämä on sitten kun talossa on murkkuikäisiä... Samalla kuitenkin yritän lohduttautua sillä, että oman iän karttuessa karttuisi myös viisaus ja kärsivällisyys.
Täällä kotona uusi viikko aukeni lumisena ja kylmänä, saas katsoa mihin suuntaan mittarin lukemat lähtee liikkumaan loppuviikkoa kohti. Toisaalta toivon, että lumi vielä kerran sulaisi, toisaalta sitten, että luminen kurjuus alkaisi. Ettei olo olisi niin kuin löysässä hirressä pakkasen vääjäämätöntä kiristymistä odotellessa. Ai kuinka niin kylmyys ei ole minun juttuni?
Tämä viikko tuo tullessaan jo kauan odotetun uuden työn alkamisen, mahaa alkaa jo kipristellä ihan tosissaan, torstai on ovella ennen kuin huomaankaan ja jo huomenna koira pääsee eroon pähkylöistään ja toivottavasti tämän myötä sisälle merkkaamisesta.
Kun sain rohkeutta vaihtaa työpaikkaa, aloin miettiä, että miksi en uskaltaisi nostaa kissaa pöydälle muissakin asioissa, niissä jotka on tuottaneet jo tovin mielipahaa ja kyyneliä. Se ei todellakaan sujunut sitten niin mallikkaasti kuin olisin toivonut, mutta toivon, että tulevaisuudessa voin katsoa menneisyyteen kevein mielin ja todeta, että ratkaisu oli lopulta oikea. Ja tulevaisuudelta toivon, että kenenkään ei tarvitsisi taistella elämänsä isoimpien asioiden eteen yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti