Olen tehnyt virheitä elämässäni ja taatusti tulen tekemään vastaisuudessakin. Ironista tässä on se, että myös läheiseni tekevät ne samat virheet eikä kukaan koskaa opi toisen mokista, vaan ne polut on kompuroitava itse ennen kuin tajuaa erehtyneensä ja silloin voi vain toivoa, että ei ole tyhmyyksissään kompuroinut niin pitkälle, että takaisin ei enää ole paluuta. Voin vain kuvitella, mitä tuskaa aikanaan tuottaa katsella omien lastensa tekevän niitä virheitä, jotka aikanaan olisi mieluusti pyyhkinyt pois omalta erehdyslistaltaan. Kunpa viisaus tulisi ihmisen päähän kannusta kaatamalla. Ihmisten kompuroidessa virheestä toiseen voi vain toivoa, että erehdykset vaikuttaisi vain omaan elämään. Tässä iässä yleensä vain on niin, että ympärillä on liikaa niitä viattomia, jotka saavat maksaa liian ison hinnan siitä aikuisten harhaluulosta, että omaa elämää koskevat päätökset ei muille kuulu. Aikuisuuden mukana tulee oikeuksia, mutta oikeuksien lisäksi hartioille lasketaan myös valtava vastuu eikä kukaan kysy onko valmis sen vastuun kantamaan. Toiset kantaa sen ylväämmin kuin toiset. Elämän mukana ei tule käyttöohjeita; ongelmatilanteessa voi vain toivoa, että työkalupakissa on tarpeeksi tehokkaat työkalut sen korjaamiseen. Parhaassa tapauksessa pienen huollon jälkeen tajuaa, että on saatu aikaan jotain vielä paremmin toimivaa. Virheestä tulee hyvä oppitunti jos siitä vain oppii jotakin. Kuten sanoin, olen tehnyt virheitä elämässäni ja taatusti tulen tekemään vastaisuudessakin. Arvokkain oppitunti on oppia antamaan anteeksi sekä itselleen, että muille. Siinä minulla on vielä oppimista. Se on minun virheeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti