Suurin ongelmani (ja minun ongelmastani tulee automaattisesti myös mieheni ongelma, sillä asia on tapetilla aina kun kiukuttaa ja tämä asia kiukuttaa nyt jatkuvasti) on tällä hetkellä tämä salakavala painonnousu. Tai oikeastaan se, että paino ei laskekaan samalla lailla kuin ennen (lue: ilman suurensuurta vaivaa). Lopullinen niitti oli se kun perjantaina hurrasin, että Nellystä tuli paketti mekkoja joita ajattelin sovittavani Iloinen itsenäisyys-bileitä varten, pakkohan niistä jonkun on sopia. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Sitä laihana sujahti vaatteeseen kuin vaatteeseen kuin silakka ja koska rintamustakaan ei ole kuin nimeksi, kaikki näytti hyvältä. No siis kaikki sen tyyliset joista nyt yleensä pidänkin, mitkään avarakaula-aukkoiset ei ole olleet mun juttu ikinä, juuri siitä syystä ettei ole ollut muuta esiteltävää kuin ihon läpi kuultavat luut. Menkääpä kaikki aikuiset lanteikkaat naiset lähimpään vaatekauppaan ja pukeutukaa paljettitoppiin ja housuihin jotka puristaa kotoisasti lantiolta. Luvassa itkua ja hampaiden kiristystä. Ja entäs muodikkaat mukanahkaleggarit? Oletteko nähneet mustaihoista tehotuotettua reidekästä kalkkunaa? Tulkaa tänne Poriin, voin näyttää yhden.
Ja voisiko joku kertoa miksi lihon alhaalta ylöspäin (tai oikeastaan keskivartalosta reisien kautta peffaan ja siitä vasta ylös), mutta laihdun ylhäältä alas? Sehän tarkoittaa, että jossain vaiheessa laihtumista alaosa näyttää vieläkin isommalta suhteesa ylävartaloon. Epäepäepäepäreilua. Thank god ollaan siinä vaiheessa vuotta, että voi etsiä taas sauvakävelysauvansa autotallista, vetää pipon syvälle silmilleen ja aloittaa dementiahiihdon. Go mamma go.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti