Bodia, sporttia ja tsemppistä

Otsikko on viittaus Sepi Kumpulaiseen mielettömään hittiin. Ehei, herra ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi ikimuistoisella Dippadaidappadaidadippadai-hymistelyllään, myös Bodia, sporttia ja tsemppistä nousi Huittisten paikallisen radiokanavan, Radio Länsituulen soittolistalle kärkipäähän.

Elämälleni on kuin taikaiskusta tullut mieluisaa sisältöä punttisharrastuksesta. No tätäpä on kestänyt ihan kokonaista kolme viikkoa ja tulokset ei vielä päätä huimaa, mutta pakkohan kesään mennessä on näkyä, että jotain on yritetty räpeltää? Hä? Eka jäsenyysviikko huipentui neljään treeniin viikossa ja lenkit päälle, kaksi seuraavaa kului niin, että onnistuin pääsemään salille viisi kertaa viikon aikana. Tai oikeastaan otin röyhkeästi itselleni aikaa kodinhoidolta ja perhe-elämältä. No sentään pari kertaa kävin ennen iltavuoroon menoa ja kerran pari kertaa koulutuksen jälkeen kun lapset jokatapauksessa olivat hoidossa. Tammikuussa on tainnut pari muutakn aloittaa elämäntaparemppansa. Vasta tänään ekaa kertaa tuli vastaan tyttö jolta jo aioin mennä kysymään kauanko neito on tehnyt superkroppansa eteen töitä, mutta en sitten viitsinyt, koska a) olisin masentunut saatuani kuulla, että neiti 20v on harrastanut monipuolista liikuntaa 6 kk:n iästä asti ja lihakset ja timmi kroppa on sen kaiken tulosta ja b) koska se nyt olisi vaan kuulostanut niin kertakaikkisen perverssiltä kun hikinen kolmekymppinen täti-ihminen tunnustaa kuolanneensa viimeiset 20 min juoksumatolla kymmenen vuotta nuoremman kropan perään...

Tätähän tässä tavoitellaan?

Josta päästäänkin seuraavaan ongelmaan: treenivaatteet. Miksi pirussa treenipaidat on mallia napa, ne nyt vaan on liian lyhyitä pitkäselkäiselle ja b) miten löytää omalle reitevälle ja persevälle kropalle hyvät housut? Mitään piip jazzhousuja en kyllä ala jalkaani vääntämään joten vaihtoehtoina lienee caprimallit ja shortsit. Etsintä jatkuu. Lauantain sovituskoppikärsimys karkailevan nuorimmaisen kanssa ei tuonut kuin tuskanhien otsalle. Sanonpa vaan, että sitten KUN mulla on tuollainen kroppa kuin tuolla ylläolevalla pimulla, kuljen samanlaisissa shortseissa ja napapaidassa yöt ja päivät. Piste.

Uusi vuosi, mikä upea tilaisuus kompuroida niin monilla uusilla tavoilla

Loppuvuosi 2011 oli aika hiljaista täällä blogiosastolla. Syy omaan vetämättömyyteen ja ainaiseen väsymykseen löytyi kilpirauhaskokeiden myötä, diagnoosina kilpirauhasen vajaatoiminta ja tähän sitten aloitettiinkin lääkitys. Joskos sitä energiaa riittäisi taas täällä bloginkin puolella. Eikä tämän bloginkaan niin väliä, mutta olisi ihanaa kun koko ajan ei olisi niin löysä olo ja vihdoin kotona ja töissäkin jaksaisi entiseen tyyliin!!!

Kokeiltuani kaikki vanhat farkut läpi ja todettuani, että edes Levi's Curve ID ei onnistu naamioimaan levinnyttä takalistoani, totesin, että nyt kun lääkityskin on kunnossa (ehheheehheeheee), on hyvä tilaisuus muuttaa elintapojaan ihan oikeasti eikä vain löpistä ja kuvitella, että kolmekymppisenä voi yhä syödä samaan malliin ja pysyä kunnossa ilman suurempaa vaivannäköä kuten vielä viitisen vuotta sitten. Siispä pikkuhiljaa yritän opetella taas kasvisten käyttöä, vähentää lihansyöntiä (meikäläisellä nimittäin kuluu lihaa eri muodoissa about 400 grammaa päivässä!) ja koittaa joskos vaikka vielä oppisin hölkkäämään. Tänään varasin kuntosaliohjausajan ja tarkoitus olisi aloittaa ekaa kertaa elämässä kuntosaliharrastus. Tunnetteko kylmyyden? Helvetti nimittäin jäätyi juuri.

Valivalivalivaa

Pitkä blogihiljaisuus. Joskus vaan kaikki kakka kasaantuu samalle vuodelle. Tuskin alkuvuoden karmeudesta on henkisesti selvitty (ja raajarikko olen edelleen)  kun lisää pukkaa. Entisen Duracell-pupun vetämättömyyden syyksi selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta johon aloitettiin lääkitys ja huomenna on edessä niinkin mukavaa toimintaa kuin endometrioosin poistoa ja munanjohtimen rassaamista tähystyksessä. Toivon totta tosiaan, että mihinkään munanjohtimen poistoon ei tarvitsisi ryhtyä. Nyt vielä iski joku freaking virustauti, yskin, tuhisen ja valitan peiton alla ja yritän parantua parhaani mukaan huomiseksi. Esimerkillisen sairas kirurginen sairaanhoitaja. Valivalivalivaa.

Toinen maailmanloppu, nuorimmaisella pömpiäisellä on alkanut yllättäen ilmestyä nokkosihottumaa mehun juomisen tai karkkien syömisen jälkeen. Joulun jälkeen mennään lääkärille hakemaan lähetettä allergiakokeisiin, joku väri-tai lisäaine se on. Raukka makuri itkee kun mehut ja namit on pannassa :-( Maailma ei kaadu siihen, että ei saa karkkia tai mehua, mutta yritäpä välttää nykymaailmassa väri-ja lisäaineita...

Katjalla keittää... Ruuasta ja paheista

Elettyäni tässä muutamat viikon enimmäkseen erilaisilla kasvissosekeitoilla ja partasuun turkkilaisella jogurtilla voin todeta ettei paino ole tippunut mitenkään huimasti (punnituspäivä huomenna), mutta turvotus on kyllä vähentynyt. Tänään pistin elämän risaiseksi ja Citymarketissa DrPepper Diet-colan perässä luuhatessani ostin myös pussin Pirkka Borch-keittoa. Sekaan ripaus suolaa, on hyvää :-) Punajuuriruuat on herkkua, mutta olen aivan liian mukavuudenhaluinen kovinkaan usein niistä mitään laittamaan, sillä niiden valmistaminen on aivan liian punaista puuhaa :-D

Liikunnanvihaajan blogissa oli aiheena colajuomat ja tunnustan olevani myös koukussa DrPepperiin. Tähän asti himoani on jarruttanut se, että siitä ei ole ollut light-versiota Suomessa, mutta eikö pirun Citymarket ole ottanut sitä valikoimiinsa! Luojan kiitos en ole löytänyt aitoja ja alkuperäisiä Jelly beanseja ei vielä löydy kuin Ruåtsinlaivalta eikä siellä tule käytyä kovin usein.

Lauantai-illan huumaa

Ajelin torstaina Huitsin Nevadaan lasten kanssa, kyläiltiin kummipojan perheen luona ja sitten mentiin äipälle ja iskälle (kotoisammin mummulaan) yöksi. Lapset jäivät sinne viikonlopuksi Veeran somasti kysyttyä mummulta, että "Mummu, voitaisiinko me jäädä tänne kahdeksi yöksi niin äiti ja isä saisi olla kaksistaan". Perjantaina mummun ollessa töissä painottivat sitten kaikki muksut, että äiti EI saa kanssa jäädä mummulaan viikonlopuksi. Oli ilmeisen raskasta, että äidin ollessa paikalla mummulassa on tismalleen samat säännöt ja kuri kuin kotonakin. Illalla ajelin siis yksin kotiin ja mässäsin jätskillä, meillä oli leffailta kaksistaan. Tänään saatiin nukkua pitkään, käytiin kaupungilla kahvilla ja äsken lenkillä Isometsän puskissa.

Säästyi muuten kivasti rahaa kaupungilla kun ei raaskinut ostaa mitään, koska ennen kaupungille lähtöä maksoin kasan laskuja. Ihan niin kuin olisi shoppaillut saamatta mitään tilalle, kummallista miten puhelinlaskujen maksaminen ei nostata mielialaa niin kuin vaatteiden ostaminen?

Mutta sitten päivän positiivinen pamaus: Olen oikeastaan pari viikkoa jo tarkkaillut mitä höttöä suuhuni laitan ja tietoisesti välttänyt jatkuvaa leivän pupertamista, sillä leipä runsailla rasvaisilla päällisillä ja kaikki suolainen ja rasvainen kuten sipsit on meikäläisen pahe, ei niinkään makeat jutut. Itse asiassa sen jälkeen kun vaihdoin kaupan maustetut jogurtit kuukausi pari sitten luonnonjogurttiin ja Lindahlin partasuu-ukon Turkkilaiseen jogurttiin, ei ole ollut hillitöntä makeanhimoa laisinkaan ja mummulassa syöty hedelmäjogurtti sai hiukset nousemaan pystyyn makeudellaan. Toki joskus tekee suklaata mieli, mutta karkit ja pullat ei lennä ajatuksissa non-stoppina. Aamulla kävin vaa'alla ja kropasta on lähtenyt nesteitä 1,5 kg :-) Itse asiassa vielä viikko sitten vaivannut pömppövatsa ei ollut aamulla ollenkaan niin silmiinpistävä. Tai ehkä kuvittelen? Vielä kun pääsisi leukaperissa ja poskissa kukkivasta hormonäppyrykelmästä eroon. Otan ilolla vinkkejä vastaan...

Syksyn hämärissä löydän sisäisen mummoni

Suurin ongelmani (ja minun ongelmastani tulee automaattisesti myös mieheni ongelma, sillä asia on tapetilla aina kun kiukuttaa ja tämä asia kiukuttaa nyt jatkuvasti) on  tällä hetkellä tämä salakavala painonnousu. Tai oikeastaan se, että paino ei laskekaan samalla lailla kuin ennen (lue: ilman suurensuurta vaivaa). Lopullinen niitti oli se kun perjantaina hurrasin, että Nellystä tuli paketti mekkoja joita ajattelin sovittavani Iloinen itsenäisyys-bileitä varten, pakkohan niistä jonkun on sopia. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Sitä laihana sujahti vaatteeseen kuin vaatteeseen kuin silakka ja koska rintamustakaan ei ole kuin nimeksi, kaikki näytti hyvältä. No siis kaikki sen tyyliset joista nyt yleensä pidänkin, mitkään avarakaula-aukkoiset ei ole olleet mun juttu ikinä, juuri siitä syystä ettei ole ollut muuta esiteltävää kuin ihon läpi kuultavat luut. Menkääpä kaikki aikuiset lanteikkaat naiset lähimpään vaatekauppaan ja pukeutukaa paljettitoppiin ja housuihin jotka puristaa kotoisasti lantiolta. Luvassa itkua ja hampaiden kiristystä. Ja entäs muodikkaat mukanahkaleggarit? Oletteko nähneet mustaihoista tehotuotettua reidekästä kalkkunaa? Tulkaa tänne Poriin, voin näyttää yhden.

Ja voisiko joku kertoa miksi lihon alhaalta ylöspäin (tai oikeastaan keskivartalosta reisien kautta peffaan ja  siitä vasta ylös), mutta laihdun ylhäältä alas? Sehän tarkoittaa, että jossain vaiheessa laihtumista alaosa näyttää vieläkin isommalta suhteesa ylävartaloon. Epäepäepäepäreilua. Thank god ollaan siinä vaiheessa vuotta, että voi etsiä taas sauvakävelysauvansa autotallista, vetää pipon syvälle silmilleen ja aloittaa dementiahiihdon. Go mamma go.

Tunnustuksia

Tunnustan. Olen rakastunut 17-vuotiaaseen  vampyyriin. Tavataan Edwardin kanssa seuraavan kerran 18.11. kun Twiligt-Breaking Dawn osa I saa ensi-iltansa. Aikanaan katsoin sen ekan leffan enkä vaan kertakaikkiaan ymmärtänyt mikä siinä nyt niin hienoa oli, selkeä teinileffa. Sitten tuli jossain tilapäisessä mielenhäiriössä kasottua toinenkin leffa, Eclipse. Se jostain syystä kolahti enemmän ja sitten oli pakko hakea vielä ykkönen uudestaan vuokralle. Katsoin ne vielä kummatkin samana päivänä ja hoksasin, että pakko niissä joku juju on olla. Päästäkseni selvyyteen mikä se juju oli, kävin ostamassa koko kirjasarjan ja luin ne valehtelematta viikossa, vika kirja, juuri kyseinen Breaking Dawn on yli 600 sivuinen ja luin sen kahdessa päivässä. Ja silloin tajusin miksi ne leffat veti väkeä kuin pipoa ja miksi kirjoja on myyty ihan simona. Rakastuin. Luin saman tien koko sarjan uusiksi, nyt hitaammin ja oikein rakkaudella. Ja kolmannen kerran. Ja sitten tulikin pian kolmas leffa, New moon, levitykseen. Olen koukussa. En tiedä onko tämä noloa, meitä samanlaisia kolmekymppisiä vampyyrista haaveilevia naisia on tuttavapiiri piukassa. En tule marraskuussa olemaan ainut kolmekymppinen kaikkien teinityttöjen keskellä Finnkinossa. Ehei, meitä on siellä monta.