Katjalla keittää... Ruuasta ja paheista

Elettyäni tässä muutamat viikon enimmäkseen erilaisilla kasvissosekeitoilla ja partasuun turkkilaisella jogurtilla voin todeta ettei paino ole tippunut mitenkään huimasti (punnituspäivä huomenna), mutta turvotus on kyllä vähentynyt. Tänään pistin elämän risaiseksi ja Citymarketissa DrPepper Diet-colan perässä luuhatessani ostin myös pussin Pirkka Borch-keittoa. Sekaan ripaus suolaa, on hyvää :-) Punajuuriruuat on herkkua, mutta olen aivan liian mukavuudenhaluinen kovinkaan usein niistä mitään laittamaan, sillä niiden valmistaminen on aivan liian punaista puuhaa :-D

Liikunnanvihaajan blogissa oli aiheena colajuomat ja tunnustan olevani myös koukussa DrPepperiin. Tähän asti himoani on jarruttanut se, että siitä ei ole ollut light-versiota Suomessa, mutta eikö pirun Citymarket ole ottanut sitä valikoimiinsa! Luojan kiitos en ole löytänyt aitoja ja alkuperäisiä Jelly beanseja ei vielä löydy kuin Ruåtsinlaivalta eikä siellä tule käytyä kovin usein.

Lauantai-illan huumaa

Ajelin torstaina Huitsin Nevadaan lasten kanssa, kyläiltiin kummipojan perheen luona ja sitten mentiin äipälle ja iskälle (kotoisammin mummulaan) yöksi. Lapset jäivät sinne viikonlopuksi Veeran somasti kysyttyä mummulta, että "Mummu, voitaisiinko me jäädä tänne kahdeksi yöksi niin äiti ja isä saisi olla kaksistaan". Perjantaina mummun ollessa töissä painottivat sitten kaikki muksut, että äiti EI saa kanssa jäädä mummulaan viikonlopuksi. Oli ilmeisen raskasta, että äidin ollessa paikalla mummulassa on tismalleen samat säännöt ja kuri kuin kotonakin. Illalla ajelin siis yksin kotiin ja mässäsin jätskillä, meillä oli leffailta kaksistaan. Tänään saatiin nukkua pitkään, käytiin kaupungilla kahvilla ja äsken lenkillä Isometsän puskissa.

Säästyi muuten kivasti rahaa kaupungilla kun ei raaskinut ostaa mitään, koska ennen kaupungille lähtöä maksoin kasan laskuja. Ihan niin kuin olisi shoppaillut saamatta mitään tilalle, kummallista miten puhelinlaskujen maksaminen ei nostata mielialaa niin kuin vaatteiden ostaminen?

Mutta sitten päivän positiivinen pamaus: Olen oikeastaan pari viikkoa jo tarkkaillut mitä höttöä suuhuni laitan ja tietoisesti välttänyt jatkuvaa leivän pupertamista, sillä leipä runsailla rasvaisilla päällisillä ja kaikki suolainen ja rasvainen kuten sipsit on meikäläisen pahe, ei niinkään makeat jutut. Itse asiassa sen jälkeen kun vaihdoin kaupan maustetut jogurtit kuukausi pari sitten luonnonjogurttiin ja Lindahlin partasuu-ukon Turkkilaiseen jogurttiin, ei ole ollut hillitöntä makeanhimoa laisinkaan ja mummulassa syöty hedelmäjogurtti sai hiukset nousemaan pystyyn makeudellaan. Toki joskus tekee suklaata mieli, mutta karkit ja pullat ei lennä ajatuksissa non-stoppina. Aamulla kävin vaa'alla ja kropasta on lähtenyt nesteitä 1,5 kg :-) Itse asiassa vielä viikko sitten vaivannut pömppövatsa ei ollut aamulla ollenkaan niin silmiinpistävä. Tai ehkä kuvittelen? Vielä kun pääsisi leukaperissa ja poskissa kukkivasta hormonäppyrykelmästä eroon. Otan ilolla vinkkejä vastaan...

Syksyn hämärissä löydän sisäisen mummoni

Suurin ongelmani (ja minun ongelmastani tulee automaattisesti myös mieheni ongelma, sillä asia on tapetilla aina kun kiukuttaa ja tämä asia kiukuttaa nyt jatkuvasti) on  tällä hetkellä tämä salakavala painonnousu. Tai oikeastaan se, että paino ei laskekaan samalla lailla kuin ennen (lue: ilman suurensuurta vaivaa). Lopullinen niitti oli se kun perjantaina hurrasin, että Nellystä tuli paketti mekkoja joita ajattelin sovittavani Iloinen itsenäisyys-bileitä varten, pakkohan niistä jonkun on sopia. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Sitä laihana sujahti vaatteeseen kuin vaatteeseen kuin silakka ja koska rintamustakaan ei ole kuin nimeksi, kaikki näytti hyvältä. No siis kaikki sen tyyliset joista nyt yleensä pidänkin, mitkään avarakaula-aukkoiset ei ole olleet mun juttu ikinä, juuri siitä syystä ettei ole ollut muuta esiteltävää kuin ihon läpi kuultavat luut. Menkääpä kaikki aikuiset lanteikkaat naiset lähimpään vaatekauppaan ja pukeutukaa paljettitoppiin ja housuihin jotka puristaa kotoisasti lantiolta. Luvassa itkua ja hampaiden kiristystä. Ja entäs muodikkaat mukanahkaleggarit? Oletteko nähneet mustaihoista tehotuotettua reidekästä kalkkunaa? Tulkaa tänne Poriin, voin näyttää yhden.

Ja voisiko joku kertoa miksi lihon alhaalta ylöspäin (tai oikeastaan keskivartalosta reisien kautta peffaan ja  siitä vasta ylös), mutta laihdun ylhäältä alas? Sehän tarkoittaa, että jossain vaiheessa laihtumista alaosa näyttää vieläkin isommalta suhteesa ylävartaloon. Epäepäepäepäreilua. Thank god ollaan siinä vaiheessa vuotta, että voi etsiä taas sauvakävelysauvansa autotallista, vetää pipon syvälle silmilleen ja aloittaa dementiahiihdon. Go mamma go.

Tunnustuksia

Tunnustan. Olen rakastunut 17-vuotiaaseen  vampyyriin. Tavataan Edwardin kanssa seuraavan kerran 18.11. kun Twiligt-Breaking Dawn osa I saa ensi-iltansa. Aikanaan katsoin sen ekan leffan enkä vaan kertakaikkiaan ymmärtänyt mikä siinä nyt niin hienoa oli, selkeä teinileffa. Sitten tuli jossain tilapäisessä mielenhäiriössä kasottua toinenkin leffa, Eclipse. Se jostain syystä kolahti enemmän ja sitten oli pakko hakea vielä ykkönen uudestaan vuokralle. Katsoin ne vielä kummatkin samana päivänä ja hoksasin, että pakko niissä joku juju on olla. Päästäkseni selvyyteen mikä se juju oli, kävin ostamassa koko kirjasarjan ja luin ne valehtelematta viikossa, vika kirja, juuri kyseinen Breaking Dawn on yli 600 sivuinen ja luin sen kahdessa päivässä. Ja silloin tajusin miksi ne leffat veti väkeä kuin pipoa ja miksi kirjoja on myyty ihan simona. Rakastuin. Luin saman tien koko sarjan uusiksi, nyt hitaammin ja oikein rakkaudella. Ja kolmannen kerran. Ja sitten tulikin pian kolmas leffa, New moon, levitykseen. Olen koukussa. En tiedä onko tämä noloa, meitä samanlaisia kolmekymppisiä vampyyrista haaveilevia naisia on tuttavapiiri piukassa. En tule marraskuussa olemaan ainut kolmekymppinen kaikkien teinityttöjen keskellä Finnkinossa. Ehei, meitä on siellä monta.

Vapaapäivä 4/4

Tervetuloa huiman jännittävään vihdoin turvallisen tasaiseen elämääni. Viimeisen vapaapäivän ohjelmana on ollut tutusti kodinhoitoa, esikoisen hakemista eskarista ja kauppareissu. Vaihtelua päivään toi keskipitkä tunnin kävelylenkki ystävän kanssa. Jostain kumman syystä ystäväpiirini koostuu ihmisistä, joiden kanssa ei tarvitse olla kylkikyljessä ja yhteyksissä joka ikinen päivä tai edes viikkokaan, mutta kun taas ollaan yhteydessä, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, että yhteydenpito on ainakin minun osaltani välillä aika harvaa. Toisin sanoen ystävikseni on valikoitunut ihmisiä, joiden elämä on, ei samanlaista kuin omani, mutta samaan tapaan kiireistä ja aina ei vaan pysty olemaan yhteyksissä. Mutta jos jotain isoa tulee, on se harva joukko, jolle ilmoitan heti. Se pieni ryhmä koostuu niistä ihmisistä, jotka ovat olleet läsnä iloissa ja suruissa ja toivon saavani jakaa heidän onnen hetkensä ja auttavani murheissa. Sen enempää avaamatta tänään käytyä keskustelua voin vain todeta, että kävelylenkki ei tunnu missään ja murheetkaan ei niin paina kun voi asioita yhdessä ihmetellä. " Kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea". (Tehosekoitin)

Elokuvissa

Eilinen ilta kului somasti pikkusiskon kanssa pienen napostelun parissa Amarillossa ja siitä jatkettiin elokuviin katsomaan mitä siellä pyörisi. Päädyttiin katsomaan leffa nimeltä Piiat, joka perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen romaaniin. Oli ihan virkistävä pläjäys ja parit kyyneleetkin tuli kotiapulaisten murheiden vuoksi vuodatettua.

Mutta mutta! Ennen leffaa katseltiin aulassa trailereita ja eihän me voitu olla huomaamatta Ryan Goslingin (ihana ihana ihana Ryan, mm. leffasta Notebook-Rakkauden sivut) vatsalihaksia näyttelijänlahjoja elokuvan Hölmö hullu rakkaus trailerissa (kohta 2:24). Ja samaa jamppaa pääsee vielä ihailemaan elokuvissa pyörivässä Drive-leffassa. Oikeasti. Ryania ei vaan voi katsella liikaa. Melkein jo harmitti, että ei valittu jompaakumpaa. Mutta edelleen kyllä voin meidän alkuperäistä valintaa suositella. Ehkä tie vie pikaisesti leffaan katselemaan Ryania. Uh.

Tarvitseeko tähän perustella yhtään mitään?

Kuva: www.thehunkies.com

Christina Perri

Christina Perri

Ah, hetkeen ei ole oikein ollut mitään musiikkia joka oikeasti koskettaisi ja menisi polviin niin kuin PKS:n ruokalan kotikalja, mutta radiossa on alkanut soida ahkerasti Christina Perrin Jar of Hearts, herkkä ja kaunis kappale, jossa on vielä ihan hirveän kaunis musiikkivideo josta en saa silmiäni irti. Puhumattakaan naisen tyylistä, sattuneesta syystä nuo tatuoinnit sattuu olemaan jonkun sydäntä lähellä. Tatuoitu, mutta tyttömäinen. En olisi muutaman vuoden kuluttua yhtään pahoillani, mikäli Matias toisi tuollaisen tytön näytille. Tai jos jompikumpi neideistä päättäisi teini-iässä järkyttää tuolla tyylillä :-D Äitiä vastaan kapinointi tulee vaatimaan meidän lyyleiltä vähän enemmän kuin tatuoinnin ottamisen. Ellei se ole joku huonosti hakattu tuherrus...

Kuva: www.christinaperri.com