Metsä, aurinko, sienet, metsälähteen solina, ketunpoikasen haukunta, korppien raakunta ja kurkien huudot, sekä muutama sitkeä hirvikärpänen. Minäpä vietin omaa aikaa lapsuudenkotini metsissä lasten jäädessä mummun ja serkkujensa kanssa mummolaan puuhastelemaan. Saaliiksi tuli puoli ämpärillistä karvarouskuja, saman verran kanttarelleja ja muutama tatti :-) Alustukseksi, että olen kotoisin kirjaimellisesti metsästä. Lapsuudenkotini on aivan keskellä metsää, mikä helpottaa sienimetsäänkin menemistä suunnattomasti, koska tieltä pois astuttaessa on jo kuusikossa/männikössä/sekametsässä, riippuen siitä mille puolelle siitä tieltä erehtyy. Idioottivarma kanttarellipaikka on about 200 metrin päässä pihasta. Sinne suuntasin ekana kanttarellinuvat silmissä, mutta mitä näinkään! En mitään! Joku perhanan kesämökkiläinen oli mennyt ryöväämään koko kanttarellikasan! Tästä syystä pyörsin päätökseni olla harrastamatta vielä tänä syksynä ryöppäämistä ja suorastaan sukelsin karvarouskujen kimppuun, sillä edellä mainittu kanttarellivaras ei ilmeisesti myöskään ollut innostunut ryöppäämisestä ja oli jättänyt rauhaan silmänkantamattomiin ja tiheästi kasvavat karvarouskuröykkiöt! Ja mikä onni, että ne kanttarellit oli viety, sillä sisäinen Martha Stewardini innostui suolasienten teosta oikein urakalla! Niin helppoa, että ei siihen edes ammattikorkeakoulututkintoa olisi tarvittu! Lisäksi innostuin menemään merta edemmäksi kalaan ihan kertakaikkisen periferiaan syyyyyvälle sysimetsään sillä seurauksella, että löysin useammankin oikein mainion kanttarellipaikan. Niissäpä kasvoi niin isoja kanttarelleja että kahdesta kanttarellista saa jo täytteen yhteen kanttarellipiirakkaan. No ei ihan, mutta en paljon liioittele, isoimmat oli nimittäin meikäläisen kämmenen kokoisia! Hah, siitäs sait kesämökkiläinen. Sinne sysimetsään et taatusti eksy. Tai jos eksyt, niin et takaisin sivistyksen pariin löydä. Muahhahhahhahhahhaaaaa.
