Koti-ikävä

On se kumma. Sitä on ollut 12 vuotta pois lapsuudenmaisemistaan, mutta aika-ajoin se iskee - koti-ikävä. Ikävä ihmisiä, joiden parissa kasvoi - ei pelkästään perhettä; äitiä, isää, sisaruksia, vuotta nuorempaa enoa, äidinäitiä ja etenkin vuosi sitten pois nukkunutta maailman parasta pappaa, toki isänäitiä ja isänisääkin, mutta heitä en niin hyvin enää muista, koska heidän kuolemastaan on jo vuosia vuosia - vaan niitä satunnaisia sankareita, joiden ansiosta aika ei ollut pitkää kouluajan ulkopuolella, ystäviä ja vanhaa poikaystävääkin, ihmisiä, joiden kanssa ja joiden ansiosta uskalsin ponnistaa lopulta pois Huittisista opiskelemaan jostain aivan käsittämättömästä syystä terkkariksi ja myöhemmin vielä sairaanhoitajaksi. Ja etenkin ikävä sitä ympäristöä jossa sain kasvaa. Parhaiten muistaa kesälomat mummulassa, heinäpellolla ensin leikkimässä ja myöhemmin heinätöissäkin, mummulan lehmien vasikoinnit ja jo aiemmassa postauksessa mainitut sienireissut äidin tai äidinisän kanssa. Asuttiin 15 kilsan päässä keskustasta, mutta kummasti sitä jaksoi polkea niin pitkälle kuin ketjua vaan riitti. Myöhemmin aivan uudenlaisen vapauden toi ajokortti, oma, sittemmin ojaanajossa lunastukseen mennyt pikimusta Fiat Punto ja ensirakkaus. Minun lapsuuden- ja nuoruudenmaisemani on metsää ja heinäpeltoa, mummulan kanalan tipujen jahtaamista ja heinäsuulissa kiipeilyä. Ihan muuta kuin mitä omien lasteni todennäköisesti tulee olemaan. Enpä tiedä mikä tätä elämää saa nyt näin hempeästi katsomaan taaksepäin, syksy ja vähenevä valo vai tuo sienimetsässä samoilu vai onko tämä vaan  jotain kolmenkympin kriisiä vaikka mitään isompaa syytä kriiseilyyn ei olekaan. Mutta kai sitä kukin katsoo ajoittain elämäänsä kriittisin silmin. Ilman sitä ei koskaan tulisi muutosta mihinkään eikä muutos ole aina pahasta. Vai onko se sitä kriittisyyttäkään? Mitä jos jokainen meistä haluaisi hetkittäin olla itsekin taas lapsi, edes pienen hetken? Vaihtaa aikuisuuden murheet ja velvollisuudet lapsuuden vähän kevyempiin sellaisiin? Joka tapauksessa sunnuntaina on pitkästä aikaa vapaata, joten taidanpa pakata perheen autoon ja ajella kanttarellimetsään kotinurkille. Edellinen satsi meni just metsäsienirisottoon!