On siis kevät...

Minä se olen kohtalaisen kova tyttö (taitaa se tyttöys olla jo kauas taakse jäänyttä aikaa) lupailemaan, että pidempiä taukoja kirjoitteluun ei enää tulisi, mutta ah, olen epäluotettavuudessani yhtä luotettava kuin junan vessa ;-) Täytyy myöntää, että kirjoittamisen sijaan on aika mennyt aika tehokkaasti töiden ja kodin merkeissä ja siinä sivussa mahdollisimman paljon salilla ja lenkillä. 

Suurempaa draamaakaan ei ole elämään tullut, paljon on kyllä tullut pohdittua sitä miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Joskus niinkin pienestä kuin millin läpimittaisesta luomesta. Sellaisen reilu kuukausi sitten bongasin jalkaterän ulkosyrjästä ihan sattumalta, siis sikäli, että saliharjoittelun myötä on notkeus noussut potenssiin puuhevonen ja jotenkin ei vaan jalat taivu, en liiemmin ole luomia koskaan sillä silmällä katsellutkaan. Mutta siinä se minua pällisteli, pienen pieni musta ja vähemmän tarkkarajainen luomi. Ajatus siitä riivatun kirpunjätöksen kokoisesta uudesta väriläiskästä jäi vaivaamaan sen verran, että päätin käydä sitä esittelemässä työterveyslääkärille. Hän oli sitä mieltä, että aihetta huoleen ei ole, mutta teki lähetteen huulen reunassa olevasta luomesta koska se ajoittain kutisi. Vanhan työpaikan kirurgi sitten nappasi sekä huulen luomen että tuon jalkaterän kiusankappaleen pois ja laittoi ne tarkemmin tutkittavaksi. Voin sanoa, että meni suurin osa kaksi viikkoa myöhemmin tulleesta puhelusta ohi, kun kirurgi sanoi sanat "Huulesta otettu luomi oli normaali, mutta, sitten tulee tämä mutta". Kaikeksi onneksi tuo ikävä pikku solumuutosmöykky saadaan pois päiväjärjestyksestä sillä, että poistetaan kudosta vielä vähän lisää, mutta mielialaa kyllä vähän onnistui laskemaan leikkauksen jälkeinen hoito-ohje KASVAIMEN poiston jälkeen. Sen saman hoito-ohjeen jota on tullut monelle luettua kerran jos toisenkin päiväkirurgian puolella. Miten paljon herttaisemmalta kuulostaa ihomuutos kuin kasvain. Kasvain kuulostaa kuolemantuomiolta vaikka sitä se ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole. Mitenköhän sitä reagoisi sanaan syöpä? Toivottasti sitä ei tarvitse koskaan kokea. Mutta vaikka sydän pompahti hetkellisesti kurkkuun ja taisi jopa kurkata suusta ulos, oli tuo pienen pieni mutta hyvä muistutus siitä, että elämä on aikamoisen arvokasta ja ihminen on joskus tosi pieni. Tärkeintä on pitää hyvää huolta itsestään ja lähimmäisistään ja nauttia pienistäkin asioista (lukuunottamatta sitä pienen pientä luomea) eikä aina vaan tuhlata aikaa siihen että koko ajan kaipaa jotakin muuta kuin jo on saavuttanut ja aina jonnekin muualle kuin missä parhaillaan on. Toki eteenpäin elämässä pyrkien. En kyllä koe tulleeni pelästykseni jälkeen yhtään sen paremmaksi ihmiseksi, niin en vielä päässyt valaistumaan, mutta kyllä sitä taas katsoo elämäänsä vähän eri tavalla. Aika paljon sitä vaan on saanut aikaiseksi.

Kevätauringon myötä taitaa taas kuvaaminenkin kiinnostaa sen verran enemmän (lue: ulkoilu kun maassa ei ole sitä inhottavaa valkeaa kakkaa ja pakkasta -25), että ihan aidosti postaukset lisääntyy ;-) Eli rehellisesti: palaan asiaan jälleen muutaman kuukauden kuluttua. 

Kootut kotkotukset vol.2013

Julkaisin jo tämän vuoden puolella yhden tekstin vain hävittääkseni sen ihan omatoimisesti vahigossa bittitaivaantuuliin, taisi olla before-kuntokuvani liikaa jopa kohtalolle :-D Koska olen luonteeltani enemmänkin epäilevän varovainen kuin rämäpäinen ja spontaani, en lähde nyt kohtaloa toiste uhmaamaan. Todettakoon vain, että tämän kuun kestävä rasvojen tiristely sujuu kohtalaisesti, kaksi kiloa on lähtenyt, tosin taitaapi olla enemmän nestettä kuin laardia, mutta en valita.  Olo on joka tapauksessa slimmimpi. Sunnuntaina uusi salituttavuuteni Sanna oli ihana ja otti minut mukaan omiin treeneihinsä ja sen myötä on yläkroppa ollut arka siitä lähtien, nyt jo sentään saan vedettyä housut jalkaan, paidan riisuminen on vielä tuskaa. Viimeksi tosin tänään herätessäni mietin, että ehkä kehonhuolto ja huolellisempi venyttely pitäisi ottaa asiaksi jotta olo olisi vähemmän puuhevoseen viittaava... Tässä suoraan Sannalle vielä iso kiitos tästä kivusta ja särystä. Tämä on sulaa hulluutta, mutta aivan mahtavaa. Jos en näyttänyt kärsivältä silloin, niin nyt näytän ;-) Mä olen kaksi päivää nyt vain miettinyt miten kiva juttu oli kun otit mut mukaan ja olen tosi kiitollinen! Olisipa minulla edes puolet sun iloisuudesta, valoisuudesta ja sydämellisyydestä sekä innosta. Maksan vielä korkojen kera takaisin ja taatusti tungen itseni mukaan sun huoltojoukkoihin ;-)

Helmikuussa olisi tarkoitus aloittaa Fitfarmin Advanced juuri Sannan kannustuksen ansiosta. En tosiaan vielä ole ihan huippu-urheilija eikä kokemusta ole niin paljon kuin monella joka kyseiseen juttuun osallistuu, mutta väitän, että kun teen parhaani ja vielä sen yli, saan taatusti tempauksesta irti paljon sekä ravintoon, lisäaineisiin että treenaukseen liittyen. Jos ja kun vaan teen asiat mahdollisimman huolellisesti, ei kunto voi kahdentoista viikon jälkeen ainakaan kehnompi olla, oli lähtötaso mikä tahansa :-D 

Seuraavaksi kulutan vapaapäivääni tahimalla Zalandon asiakaspalvelun kanssa. Taas. Ette voi uskoa miten hankalaksi kyseinen pulju laittaa asiakkaan rahojen palautuksen kun asiakas meneekin ja palauttaa tilaamansa tuotteet. Palautin pakettini ohjeiden mukaan 12.12.12 ja luojan kiitos säilytin palautuskuitin, koska edelleenkään pakettini ei ole saapunut perille "logistiikkaongelmien" vuoksi. Täytettyäni ja postailtuani muutamiakin dokumentteja Zalandolle odottelen nyt vain, että ilmoitus rahojeni palautuksesta pamahtaisi minulle. Edellisestä tilauksesta tuli sähköpostiin myös viesti kun maksuni oli kirjautunut heidän ohjelmaansa, tästä kadoksissa olevasta paketista ei ole s-postia tullut joten odotan innolla milloin he lähettävät viestin, että en ole maksanut tilaustani. Onneksi tästäkin on kuitti tallessa jotta voin senkin heille ystävällisesti lähettää... 

Ohjeistuksena kaikille jotka miettivät Zalandolta tilaamista: 1) Älä tilaa! 2) Jos kuitenkin päätät pelata uhkapeliä rahojesi kanssa, älä palauta tuotteita koska palautus ei useampien nettikirjoitusten perusteella ole kyseisen firman vahvuus, laita vääränkokoiset vaikka huuto.net-sivustolle myyntiin 3) Säilytä kaikki mahdolliset tositteet palautuskuitista maksukuittiin ja suosittelen olemaan asiakaspalveluun yhteydessä sähköpostitse, jotta kaikki on tallessa mustana valkoisella, virolaisittain suomea puhuva asiakaspalvelu ja huono ja rätisevä linja eivät helpota asiaa laisinkaan. Lupaan palata asiaan ja kertoa tulevista käänteistä, myös positiivisista kunhan asia etenee. Jos jotain positiivista, niin tilaus josta pidin kaikki tuotteet, onnistui kaikin puolin sujuvasti. Suosittelen kuitenkin lämpimästi esim. Nelly.comia tai Espritin nettikauppaa. Kenkien kanssa Brandos on ollut toimiva. 

Sitten onkin jo aika ottaa päiväunet, taitaa olla joka alkuvuoden ongelma tämä jatkuva väsymys ja vetämättömyys. C-vitamiinista ja muista lisäravinteista toivon olevan piakkoin jo apua asiaan. 

Terveyttä, onnea sekä nettikaupoissa että muussakin elämässä ja rakkautta kaikille myös vuonna 2013!!!

Rauhaisaa joulua!

Taas hävyttömän pitkä blogihiljaisuus, mutta nyt lupaan, että tähän asiaan tulee parannus alkuvuodesta, kun salin puolella alkaa puhaltaa uudet tuulet ja tulee ehkä jotain kirjoitettavaa tännekin! Joulu tulla jolkottaa, maailmanlopusta selvittiin, joskin eilen ruokakaupassa pellästyin aamuvuoron jälkeen joutuneeni Maailmanlopun odottajat-sarjan kuvauksiin... Nyt kuitenkin jouluruuat hankittu meillekin, kinkkukin paistettu ja joulusiivous tehty, kuusihan on seissyt olkkarissa ylväänä jo 1.12. lähtien, lähti vähän lapasesta joulun odotus, kun isäni antoi meille tekokuusen (hyvästi siis sillekin periaatteelle, että meille ei sellaista hökötystä tule, selkeä maailmanlopun merkki tuokin) ja kaivoin koristeet kaapista heti. Töissäkin kuusi kunnossa, puurojuhla juhlittu ja itsellä kolme päivää vapaata, joten nyt saa rauhoittua odottamaan seuraavaa maailmanloppua ja siinä samalla voi nauttia tästäkin joulusta niin kuin se olisi viimeinen ennen oikeaa suurta pamausta ;-) Nyt painun glögimuki kädessä sohvalle lasten kanssa, iltapäivällä salille ja teille toivotan suloista ja rakkauden täyttämää joulua!

Työtä ja työn iloa

Tässä on kulunut aika tavalla aikaa ja energiaa uuden oppimiseen ja työjuttujen sulattamiseen. Lisäksi kohtalaisen kovat ja kyyneleet silmiin saaneet vatsakivut veivät kaikkineen viikon elämästä eikä jaksaminen riittänyt koneella istumiseen enkä koe, että kohderyhmää (mikä se sitten onkaan) olisi mitenkään kiinnostanut turinat siitä millä lailla milloinkin vatsaa kivisti ja kuinka kovaa.

Olen pohtinut jo hyvän tovin sitä, miten kukin kohdallaan kokee työnsä ja työn ilon.  Oikeastaan tämä pohdinta sai alkunsa, kun eräs ihminen, jonka kanssa olen ollut useammankin kerran tekemisissä, valittaa  joka kerta työstään. Jos on iltavuoro, kirotaan sitä miten inhotaan iltavuoroja eikä parannusta tuo aamuvuorotkaan, koska sitten manataan miten vastenmielisiä ne puolestaan on, yövuorot ei tuo elämään sen enempää iloa. Manataan työpaikkaa, työnantajaa, lähiesimiehiä, sitä miten kaikki muut tekevät asiat väärin eikä peiliin katsota missään vaiheessa. Eniten arvostelua saavat kaikki, jotka ovat jollakin tasolla ylempänä kyseistä ihmistä. Miten se vika voi olla aina kaikissa muissa ja kaikessa muussa paitsi tässä ihmisessä? Ei soi hälytyssireeni, ei sitten niin millään. Jos on huono päivä, sen saa tuntea kaikki. Pahantuulisuus lisää pahantuulisuutta. Mielipide löytyy joka asiasta ja sehän on se ainoa oikea jonka vuoksi se tuodaan kuuluviin hyvinkin kärkkäästi ja äänekkäästi. 

Näitä miettiessäni olen ajatellut yleisesti työpaikkojen ilmapiiriä ja jokaisen roolia työelämässä. Jo se, että oma paha olo pitää tuoda esiin työssä on taatusti raskasta koko työyhteisölle, mutta vielä raivostuttavampaa on "pikkupomoilu"; annetaan määräyksiä ja tehdään asioita, mutta vastuuta ei oteta sitten niin mistään. Jos joku menee vikaan, osoittaa syyttävä sormi ilman muuta jotakuta toista. Näitä tyyppejä löytyy taatusti lähes joka työpaikasta.

Hoitoalalla, oli paikkana sitten sairaala, palvelukoti, vanhainkoti, päiväkoti tai mikä tahansa muu paikka jossa hoidetaan ihmisiä, jollakin tavalla heikompia, tarvitaan inhimillisyyttä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Jos ihmisen joka ikisestä eleestä ja sanasta paistaa inho omaa alaa kohtaan, miksi ei tee palvelusta kaikille ja vaihda alaa? Miksi pitää myrkyttää kaikki ympärillään? Ja miten sellaiseen voi puuttua? Sanoako suoraan, että katsos vähän peiliinkin, ottaako asia puheeksi esimiesten kanssa, pyörittelisikö silmiä selän takana? 

Tuntuu, että irtiotto entisestä sai itsenikin löytämään työn ilon uudelleen. On kiva huomata, että oli se iloa tuova asia sitten pieni kaunis sana, pilke silmäkulmassa tai hymy, karamelli lasikulhosta, tai sitten oma tyytyväisyys siihen, että huomaa hoksaavansa jotain mitä ei olisi vielä kuukausi sitten hoksannut, tai iloa suihkunraikkaan mamman pukeutumisessa auttamisesta, asukkaan lakanoiden mankeloinnista tai jostain sairaanhoidollisemmasta, se kaikki tuo jotain hyvää omaan sydämeen ja toivottavasti lähimmäistenkin sydämeen. Löytyi sitä iloa entisestäkin työpaikasta, mutta paikan vaihtaminen sai aikaan sen, että niihin pieniin asioihin alkoi taas kiinnittää huomiota eri tavalla. Jo se, että on töissä paikassa, jossa ihan selvästi painotetaan arvoja, kuten vanhusten kunnioittaminen, laadukkuutta, turvallisuutta, luotettavuutta, ystävällisyyttä, yksilöllisyyttä ja viihtyisyyttä, antaa iloa omaan työhön. Iloa tuo sekin, että uudet työkaverit tuntuvat ottaneen minut mukaan lämpimästi ja koen, että vaikka olen uusi, minulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. 

Saatko sinä työstäsi iloa? Vai onko se edes kaikkille tärkeää?

Aivokramppeja

On ollut kovasti hiljaiseloa tällä rintamalla. Aloitin nimittäin uudessa työpaikassa kolmisen viikkoa sitten ja tuntuu, että aivot on vähän ylikuormittuneet kaikesta uudesta. Niin paljon muistettavaa, niin paljon opittavaa, niin paljon uusia juttuja joista tavallaan tajuaa, että ei vielä niistä tiedä, mutta osaa aavistaa, että tässä mitä nyt hallitsen ei ole vielä läheskään kaikki. Asioita joita voi oppia vaan tekemällä. Juuri kun luulee, että on joku käsitys kokonaisuudesta, huomaa, että ei peffa, mistä tämäkin taas tuli, mistä tämän olisi voinut tietää. Ei siinä kaikki, että pysyy muistissa peruslääkkeenjakoajat, mutta sitten on vielä jotain lääkkeitä joita harvoilla menee niiden vakiaikojen ulkopuolella, sitten kun toiset asukkaat herää myöhemmin kuin toiset niin koko ajan pitää muistaa, että kuka on jäänyt vielä ilman. Pitää muistaa tilauspäiviä, nimiä, kaikenmaailman pieniä juttuja jokaisen asukkaan kohdalla. Onhan paljon juttuja listoissa ja kalentereissa. Ohje 1: muista katsoa listaa/kalenteria.

Sitten, kun on jotenkin työvuorosta taas selvinnyt ja pää on taas täynnä uutta ja vanhaa, jatkuu sama muistaminen kotona; Muista hakea Veera iltiksestä, Neea ja Matias ryhmiksestä. Muista täyttää ja palauttaa koulusta tulleet laput, tarkista onko hoidosta tullut jotain kirjelmiä joita pitää palauttaa. Tarkista työvuorosi, tarkista, että olet ilmoittanut hoitopäivät hoitoon, iltikseen milloin Veera on siellä. Muista minä päivänä kukin perheenjäsen on harrastuksissaan. Muista antaa nuorimmaiselle lääkkeet oikeaan aikaan, huolehdi, että hoidossa antavat lääkettä. Muista ruokkia koira ja pupu, kalatkin nauttivat joskus muustakin ruuasta kuin akvaarion levästä. Muista soittaa/tekstata/kirjoittaa ystäville, huolehtia, että he tietävät, että ovat sinulle tärkeitä. Muista mihin aikaan seuraavana päivänä Veera menee kouluun, tarkista, että pikkuinen koululainen on tehnyt läksyt. Muista laittaa aamuksi sisä- ja ulkovaatteet valmiiksi, jotta aamu ei olisi kaaosta. Laita itsellesi kahvinkeitin lataukseen, tee aamupala jääkaappiin itsellesi ja Veeralle. Muista käydä kaupassa, muista tarkistaa, mitä kaapeista puuttuu. Muista, että koska nyt on elämä vaihtunut ilta- ja yövuorovoittoisesta aamuvuoroksi, pitää mennä nukkumaan ajoissa, jotta jaksaa herätä kellon soidessa viideltä. Muista kurkata pyykkikaappiin joka ikinen päivä, sillä siellä on joka ikinen päivä koneellinen kaksi pestäväksi. Muista huomioida puolisoasi, sillä ilman huomiota paljon kovin tärkeää kuihtuu hiljalleen pois.

Tärkeimpänä: Muista myös itseäsi. Muista ottaa aikaa omalle jaksamiselle, huolehtia, että salilla tulisi käytyä edes se neljä kertaa ihan oman hyvinvointisi takia. Ulkoile. Anna itsellesi lupa rötvätä joskus sohvallakin ja laittaa aivot nollille katsomalla lempisarjaasi. Muista kehittää kärsivällisyyttäsi myös kotona. Muista, että muillakin on paljon muistettavaa ja koita olla tuskastumatta jos joku toinen ei ole muistanut jotain, sillä sitä ymmärrystä toivoisit myös itseäsi kohtaan. Meillä kaikilla on paljon muistettavaa. Eilisen salin jälkeen en muistanut venytellä (enkä monasti muulloinkaan). Sen muistin sitten tänään, kun nousin sängystä. Ennen kaikkea omalla kohdallani: Muista ottaa aamuisin e-pilleri, muuten tulee vielä lisää muistettavaa.

Onneksi alushousupaketissa oli tämä ohje muistuttamassa pesusta. Olisi muuten unohtunut.

Syysnäpertelyä

En ole kovin kummoinen käsityöihminen eikä kärsivällisyys oikein riitä askarteluunkaan, mutta syksyisin tulee puuhailtua ruukkuistutusten kanssa siinä samalla, kun lapset puuhailevat omissa touhuissaan pihalla. Tänään syntyi muutama asetelma sen kunniaksi, että viikonlopun metsäretkeltä tarttui mukaan tuppo jäkälää ja sammalia. Syysistutuksissa on se kiva puoli, että kanervat ja sammalet tuo mieleen ne minulle niin rakkaat metsät ja talvellakin piristää nähdä edes tilkku vihreää kaiken valkoisen keskellä :-) Tänä syksynä nuo ulkotyöt jäi sitten muuten vähän puolitiehen, mutta ehtiihän niitä lehtiä haravoida taas keväällä! Oikeastaan ainut välttämätön homma olisi, että olkkarin terassi pitäisi laittaa sellaiseen kuntoon, että näyttäisi somalta talvellakin, kaiken muun roinan kun lumi armollisesti peittää ennemmin tai myöhemmin.

Täytettä eläimiin... eiku elämään

Lasten myötä elämä täyttyy kaiken muun asiaan kuuluvan lisäksi tapaamisista päivähoidon/koulun/harrastusten tiimoilta hoitajien/opettajien/valmentajien kanssa.  Nyt takana elämäni ensimmäinen vanhempainvartti koululaisen tiimoilta. Onhan noita vasuja ja muita tokkosia takana jo päivähoidon puitteissa muutaman vuoden ajalta useampikin. Hienosti kului aika käytävässä omaa vuoroa odotellessa, kun vitriini oli väärällään täytettyjä eläimiä. Oikeastaan aika lohdullista, että maailman muuttuessa kiihtyvään tahtiin, on jotakin, joka on ja pysyy ala-asteiden sisustuksessa; kuolleet ja enemmän tai vähemmän taidolla täytetyt eläimet. Osa noista(kin) näytti nimittäin kärsivän yhdestä tai useammasta mielenterveysongelmasta yhdistettynä kapiin, niin näyttävästi seisoi lasisilmät eläinvainajien päässä ja olin satavarma, että nyt on täyttäjällä mennyt vahingossa turkki vastakarvaan :-) Toisaalta on kiva, että pienet koululaiset tutustuu ensin psykoottisen näköiseen jänikseen koulun vitriinissä todetakseen oikeassa elämässä citypupuun törmätessä, että joskus todellisuus voi olla esitettyä kauniimpaa. Mutta pitää kuitenkin sanoa, että osa eläimistä onnistui näyttää jokseenkin aidoilta, ihmisen käsittelystä huolimatta.