tiistai 27. marraskuuta 2012

Työtä ja työn iloa

Tässä on kulunut aika tavalla aikaa ja energiaa uuden oppimiseen ja työjuttujen sulattamiseen. Lisäksi kohtalaisen kovat ja kyyneleet silmiin saaneet vatsakivut veivät kaikkineen viikon elämästä eikä jaksaminen riittänyt koneella istumiseen enkä koe, että kohderyhmää (mikä se sitten onkaan) olisi mitenkään kiinnostanut turinat siitä millä lailla milloinkin vatsaa kivisti ja kuinka kovaa.

Olen pohtinut jo hyvän tovin sitä, miten kukin kohdallaan kokee työnsä ja työn ilon.  Oikeastaan tämä pohdinta sai alkunsa, kun eräs ihminen, jonka kanssa olen ollut useammankin kerran tekemisissä, valittaa  joka kerta työstään. Jos on iltavuoro, kirotaan sitä miten inhotaan iltavuoroja eikä parannusta tuo aamuvuorotkaan, koska sitten manataan miten vastenmielisiä ne puolestaan on, yövuorot ei tuo elämään sen enempää iloa. Manataan työpaikkaa, työnantajaa, lähiesimiehiä, sitä miten kaikki muut tekevät asiat väärin eikä peiliin katsota missään vaiheessa. Eniten arvostelua saavat kaikki, jotka ovat jollakin tasolla ylempänä kyseistä ihmistä. Miten se vika voi olla aina kaikissa muissa ja kaikessa muussa paitsi tässä ihmisessä? Ei soi hälytyssireeni, ei sitten niin millään. Jos on huono päivä, sen saa tuntea kaikki. Pahantuulisuus lisää pahantuulisuutta. Mielipide löytyy joka asiasta ja sehän on se ainoa oikea jonka vuoksi se tuodaan kuuluviin hyvinkin kärkkäästi ja äänekkäästi. 

Näitä miettiessäni olen ajatellut yleisesti työpaikkojen ilmapiiriä ja jokaisen roolia työelämässä. Jo se, että oma paha olo pitää tuoda esiin työssä on taatusti raskasta koko työyhteisölle, mutta vielä raivostuttavampaa on "pikkupomoilu"; annetaan määräyksiä ja tehdään asioita, mutta vastuuta ei oteta sitten niin mistään. Jos joku menee vikaan, osoittaa syyttävä sormi ilman muuta jotakuta toista. Näitä tyyppejä löytyy taatusti lähes joka työpaikasta.

Hoitoalalla, oli paikkana sitten sairaala, palvelukoti, vanhainkoti, päiväkoti tai mikä tahansa muu paikka jossa hoidetaan ihmisiä, jollakin tavalla heikompia, tarvitaan inhimillisyyttä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Jos ihmisen joka ikisestä eleestä ja sanasta paistaa inho omaa alaa kohtaan, miksi ei tee palvelusta kaikille ja vaihda alaa? Miksi pitää myrkyttää kaikki ympärillään? Ja miten sellaiseen voi puuttua? Sanoako suoraan, että katsos vähän peiliinkin, ottaako asia puheeksi esimiesten kanssa, pyörittelisikö silmiä selän takana? 

Tuntuu, että irtiotto entisestä sai itsenikin löytämään työn ilon uudelleen. On kiva huomata, että oli se iloa tuova asia sitten pieni kaunis sana, pilke silmäkulmassa tai hymy, karamelli lasikulhosta, tai sitten oma tyytyväisyys siihen, että huomaa hoksaavansa jotain mitä ei olisi vielä kuukausi sitten hoksannut, tai iloa suihkunraikkaan mamman pukeutumisessa auttamisesta, asukkaan lakanoiden mankeloinnista tai jostain sairaanhoidollisemmasta, se kaikki tuo jotain hyvää omaan sydämeen ja toivottavasti lähimmäistenkin sydämeen. Löytyi sitä iloa entisestäkin työpaikasta, mutta paikan vaihtaminen sai aikaan sen, että niihin pieniin asioihin alkoi taas kiinnittää huomiota eri tavalla. Jo se, että on töissä paikassa, jossa ihan selvästi painotetaan arvoja, kuten vanhusten kunnioittaminen, laadukkuutta, turvallisuutta, luotettavuutta, ystävällisyyttä, yksilöllisyyttä ja viihtyisyyttä, antaa iloa omaan työhön. Iloa tuo sekin, että uudet työkaverit tuntuvat ottaneen minut mukaan lämpimästi ja koen, että vaikka olen uusi, minulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. 


Saatko sinä työstäsi iloa? Vai onko se edes kaikkille tärkeää?




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Katjaseni, työ juuri siellä sen tutuksi tulleen vanhuksen vierellä tuo sitä iloa ja tunnetta että olen tärkeä ja että se vanhus on tärkeä, että olemme tärkeitä toisillemme. Se on sitä hiljaista työniloa. Jota en halua pilata sillä mitä muualta päälle tulee. Tärkee on tietty saada arvostusta tekmälleen työlle mutta tärkein on saada sitä siltä, jolle sen tekee! Niin ja huom, aina ei tarvi kummankaan olla mitään pikku enkeleitä, hoitajan tai hoidettavan, se ei estä olemasta tärkeä.
terv entinen ja nykyinen työtoverisi Ellu